keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Asikkala on the Rocks 2014

Kirjoittanut Antero Joki. Kulunut talvi oli varsin jännittävä, varsinkin jos aikomuksena oli järjestää kansainvälinen vapaasukelluksen jääsukellustapahtuma maaliskuun lopulla. Järjestäjän ominaisuudessa jännitin koko talven jäiden kestävyyttä. Netistä katselin pitkin talvea Ilmatieteenlaitoksen selvityksiä jään paksuudesta, ja viimeisimmät havainnot jään paksuudesta kävin tekemässä itse paikan päällä pari viikkoa ennen tapahtumaa. Normaalitalvena jään paksuus on Päijänteen Kinisselällä maaliskuun viimeisinä päivinä noin 40–50 cm, nyt hädin tuskin 15 cm. No, avannot oli toki paljon helpompi tehdä kuin aiemmin.

Kuva: Pekka Tuuri


Asikkala on the Rocks sai taas muutaman uuden ulkomaalaisvieraan innostumaan ja toteuttamaan unelmansa jään alla sukeltamisesta. Siinä on todella jotain taianomaista. Tänä vuonna olosuhteet olivatkin aivan uskomattomat. Auringon paistaessa täydellä voimallaan siniseltä taivaalta ohuen jääkannen alla oli satumainen tunnelma. Valoa oli veden alla todella runsaasti, kun jään päällä ei ollut hitustakaan lunta. Koko jääkansi oli kuin suuri valkokangas, johon siellä seisovat ihmiset loivat upeita varjokuviaan. En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa.

Ulkomaalaiset vieraamme saivat varmasti vaivansa palkaksi hienon kokemuksen. Heistä mainittakoon mm. Stig Severinsen, joka voidaan lukea jo vakiokalustoon, sillä hän on ollut mukana joka kerta. Stig on tehnyt Guinnessin maailmanennätykset pituussukelluksessa jään alla niin märkäpuku päällä kuin ilmankin. Varsinainen jäämies!

Kuva: Pekka Tuuri
 
Kaukaisin vieras oli Japanista, siro Tomoka Fukuda, jolla on hallussaan useita MM-tason mitaleita vapaasukelluksesta. Lisäksi paikalle oli saapunut maajoukkueen jäseniä niin Iso-Britanniasta, Ranskasta kuin Sveitsistäkin, kansainvälisen vapaasukellusliitto AIDA Internationalin henkilöstöä sekä ihastuttava vaimoni Ekaterina Romanova, joka oli kokeillut jään alle sukeltamista jo 7-vuotiaana. Tähän vielä päälle kotimaiset vapaasukeltajat ja tällä kertaa myös muutamat laitesukeltajat. Mahtavaa sakkia kaikki!

Kuva: Pekka Tuuri

 Päivä oli upea, ja sen kruunasi yhteinen illallinen ja perinteinen keilaus Flamingon Bowlcircuksen viihtyisissä tiloissa. Kiitos jälleen kerran, Kaj! Ensi vuosi on jo mielessä, ja toivottavasti silloin ei tarvitse jännittää yhtä paljon jäätilanteen kanssa. Juotavan hyvä Päijänne kiittää ja kuittaa.

Antero Joki

Kuva: Pekka Tuuri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti