Moottoripyörä sopii sukelluskalastukseen

Maaliskuussa saimme kutsun Latviassa järjestettäviin sukelluskalastuskilpailuihin. Pikainen kuulutus sukelluskalastusväelle mahdollisesta kisamatkasta, ja parin päivän päästä oli lähtijät valmiina. Ja mikä mahtavinta, lähdimme toteuttamaan kahta mielekästä harrastusta samalla reissulla: moottoripyörillä kisamestoille!

Toverimme avustuksella saimme kaikki tarvittavat tiedot ja käytännön asiat hoidettua: mitä kalaa kalastellaan, millaisilla harppuunapituuksilla, mitkä ovat veden lämmöt ja näkyvyydet. Sitten vaan kalalupien ostoon ja majoituksen varaukseen ja tietysti laivamatka Helsingistä Tallinnaan. Vielä pieni keväthuolto, jotta pyörät taatusti kestäisivät noin 1500 km reissun.

Mahtava kevätsää ajella. Pyörät taljoilla kiinni laivan lattiaan ja laiva liikkeelle. Tallinnassa ei paljoa pyöritty, vaan GPS:n viitoittamaa tietä ulos keskustasta ja kohti pääteitä. Siinä se matka eteni; välillätankkailtiin kuskeja ja välillä kulkupelejä. Yhdellä tankillisella etenee noin 300 km, mutta aina on tuntemattomilla mailla hyvä tankata pikkuisen ennakkoon, kun tilanne sallii.

Pärnussa pysähdyttiin lounaalle. Edullista ja runsasta kun 4,20 eurolla sai alkusalaatin, pääruoan sekä jälkkärin ja kahvin. Samalla kurkkaus Itämereen Pärnun lahteen. Joo vettä siellä oli. No se oli nähty.

Rähinää Riikassa

Ruuhka-aikaan ollaan Riikan keskustassa, josta pusketaan läpi. Samalla pääsemme maistamaan ruuhkan tuomaan tulisuutta. Muutama moottoripyöräilijä siinä kruisailemassa ja vierellä dollarihymyinen valkoinen citymaasturi. Jotain kärhämää syntyy, kun autoilija yrittää tuuppailla naismoottoripyöräilijää, ja siinä on kohta useamman moottoripyöräilijän sekä auton kähinä päällä. Autoilija jopa siinä koettaa peruuttaa päälleni (ei ehkä nähnyt peileistä…), mutta torvet soimaan ja pakkia päälle, jotta ei tartte päälle ajaa. Valot olivat olleet jo tovin vihreinä, ja kohta luikki autoilija karkuun. Oli siis Riika nähty.

Merikonttihotelli ja hiekkaa

Illalla päästiin perille Pāvilostaan. 10 tunnin ajomatka oli suoritettu. Majoituspaikkojen tsekkaus. Hyvältä näyttää, ja kas kummaa, nämähän on merikontteja! Hmm. Asumme merikonttihotellikylässä. Kaikki rakennukset, jopa toimisto, on merikonteista rakennettu. Siistit sisätilat, ja on ulkokuoriakin hieman muokkailtu. Hienoa käyttöä, ja sukeltajalle passeli asunto.

Iltasella oli pakko vielä käydä tutkaisemassa, missä on tapaamispaikka, jotta aamulla 9.00 tiedetään minne mennä. Sehän olikin hauska reissu. Maasto oli niin hienoa Yyteri-hiekkaa, että sai jokusen verran vetää offroadia ja sinnehän sitä sitten juuttui. Pari tuntia teimme ”hauskaa” haasteellista enduroajelua katupyörillä.

Illalla saimme paremmat koordinaatit tapaamispaikalle ja aamusella ei ollut ongelmaa löytää. Siellä jo odotti iso määrä autoja, teltat oli laitettuna pystyyn. Tuossa oli sitä retkitunnelmaa. Pyörät parkkiin ja siinä tulikin heti tuttuja morjestelemaan ja ottamaan kuvia. Myös peltiratsumme olivat niin kiinnostavia, että halusivat kiivetä ratsaille ottaa kuvia itsestään ja meidän kanssamme.

Kilpailun järjesti Latvian sukellusliitto paikallisen seuran kanssa. Mukana tässä latvian kisakauden avajaiskisassa oli liiton puheenjohtaja sekä tutumme Aleksandr Savon. Meininki oli mahtava, musiikki soi ja porukka oli todella ystävällistä ja hienoilla fiiliksillä. Tuttuja kisaajia EM- ja MM-kisoista sekä osa Kristiansundista. Veimme järjestäjille Sukeltajaliiton tervehdyksen viirin muodossa.

Tilaisuuden avaus: Aleksandr avaa kisat ja puheenjohtaja sanoo alkusanat, kansallislaulu soi ja Latvian lippu nostetaan salkoon. Niin kansainvälistä meininkiä! Ohjeistukset käydään läpi; 99 % väestä on venäjänkielen taitoisia, me saamme oman tulkkauksen.

 

Haastava tulokas

Kisat ovat kaksipäiväiset, kisaamme samalla alueella molempina päivinä. Vesi on miellyttävän virkistävää 6–10-asteista, näkyvyys 4–5 metriä. Pohjalla on kalaa, mutta ovat vääränlaista. Kuulimme, että on jokin uusi tulokaslaji, joka valtaa koko alueen. Elää pohjalla, menee koloihin piiloon ja pöllyttää kolon niin, että mitään ei näe. Tämä on huono juttu, koska kisakalana on turska. Uudet tulokkaat viihtyvät niissä samaisissa koloissa, joissa turska viihtyy. Eli pitää löytää parempia koloja ja koettaa olla pelottamatta tulokaskaloja. Saimme kuitenkin saalista ja hienoa oli.

Kilpailijoita oli 62. Suomalaisen sijoitus oli 18, että ihan melko hienosti pärjättiin. Ensi kertaa tuolla ja päihitettiin aikas monta paikallista. Hyvää duunia!

Molemmille päiville oli järjestäjä tehnyt kalakeittoa ja tietenkin smetananokare kului perinteisiin. Porukka jonoon ja kuppi kourassa odottamaan vuoroaan.

Kaupan kautta kotiin

Olimme saaneet kutsun vierailla tuttumme Oleg Chebykinin (Batiskaf-kauppaketjun omistajia) kotona, ja oli myös luvattu, että pääsisimme tutustumaan heidän yhteen sukelluskauppaansa. Kauppa kylläkin oli kiinni, mutta olimme niin ”arvovaltaisia” kutsuvieraita, että henkilökunta tuli paikalle ja liike avattiin meille. Mahtavaa ystävällisyyttä. Tutustuimme henkilökuntaan ja liikkeeseen. Pakolliset valokuvat otettiin ja saimme suoritettua ostoksemme. He vielä saattoivat autolla meidät Riikan keskustan läpi isolle tielle. Huh huh, kiitos. Todellista ystävällisyyttä.

Matkatessamme Latviassa oli ilo huomata, että kansa tienvarsilla hurrasi meille (ei nyt ihan gladiaattorimaisesti, mutta melkein). Useammassa paikassa saimme kannustuksia, joten tuntuu siltä, että moottoripyöräilijät ajelevat omassa herruudessaan tuolla. Hienoa fiilistelyä.
Lopuksi kruisailtiin kohti Tallinnaa mahtavassa kesäisessä 33 asteen helteessä. Näin se onnistuu sukellusreissu myös moottoripyörällä. Harppuunat, painot, puvut, kaikki mahtuu kyytiin. Ensi keväänä uudelleen…??

Teksti ja kuvat: 

Sukelluskalastavat motoristit Henrik Tuomas ja Tapio Salakari

Sukellus 872

Tein hiljan elämäni ehkä hienoimman sukelluksen. Hassuinta on, että olen kiertänyt seitsemän mannerta, joista kuusi sukeltamalla, ja näin upea kohde löytyi sitten kotoa Perämereltä.

Vesi on kristallinkirkasta. Ei ruskeaa, kuten Perämerellä yleensä, eikä puuroista, kuten Itämerellä yleensä, vaan kristallinkirkasta. Neljän metrin syvyydessä on vielä 21 astetta lämmintä, vesi on kuin linnunmaitoa.

 
En voi uskoa silmiäni, olen kuin vieraassa maailmassa, vieraammassa kuin vedenalainen maailma yleensä. Tropiikissakaan ei ole tällaista. Sinkoilen paikasta toiseen seitsemän metrin vaakanäkyvyydessä, en tiedä mitä valokuvaisin ensin.

Olen vajaan kahden metrin paksuisen savikerroksen muodostamassa labyrintissä. Kaunis aaltokuvioinen hiekkapohja makaa vajaan neljän metrin syvyydessä ja muodostaa pohjan reilun metrin paksuiselle savipatjalle, jota veden virtaukset ovat kuluttaneet. Lopputuloksena on luonnon taideteos. Sukellan hiekkapohjaista savitöyräiden muodostamaa kanjonia pitkin kraatteriin, jonka reunat muodostuvat metrin korkuisista pystyistä saviseinämistä. Kraatterin pohja on hiekkaa, auringonsäteet leikkivät pohjan aaltokuvioissa.

Makaan selälläni kraatterin pohjalla ja kummastelen. Seurailen mutkittelevia savitörmiä aina vain uusille pystyseinille, railoille, kanjoneille, hiekkapohjille. Savi on kovaa, lähes hiekkakivimäistä. Loitokarin kumihanskalla koettaessa se tuntuu saippuamaiselta, harmaata ainesta jää sormiin. Savella kasvaa näkinpartaisia ja rihmalevää, siinä laiduntaa kotiloita ja murtovesisientä. Jos ei tietäisi, että peruskallio on pohjoisella Perämerellä monen metrin syvyydessä moreenikerroksen alla, muodostelmia voisi luulla kallioksi.

Lähes puolen tunnin ihmettelyn jälkeen muistan – minähän olen töissä, tässähän olisi kasvillisuuslinja tekemättä! Puolet pyytämästäni tunnista on mennyt enkä ole päässyt puusta pitkään. Raaputettavat Kautsky-pohjaeläinnäytteet syntyvät metrin korkuiselta savipystyseinältä, kahdella saven sisältä paljastuneella kivellä kasvaa uhanalaisia vesisammalia ja runkopolyyppeja.

Loppu kasvilinjasta täytyy tehdä ennätysvauhtia, ja viimeistä kymmentä metriä varten joudun käymään pinnassa pyytämässä lisää aikaa. Pinnan yläpuolella toisessa maailmassa on aurinko laskemassa, en voi viipyä enää kauaa. Meri on peilityyni, laskevan auringon silta ulottuu pintapoijuun asti.

Vielä kerran pohjalle. Vielä kerran ihmettelemään niin kirkasta vettä, että sitä ei edes näe. Vielä kerran ihmettelemään pystyjä saviseinämiä, jotka vain ilmestyvät hiekkapohjasta ja muodostavat kuvioita, katuja, seiniä, sokkeloita. Savilabyrintin.

Ihmeellistä. En arvannut yllättyväni näin enää Perämerellä tai logattuani 871 muuta sukellusta. Tästä sen taas kerran huomaa – merellä on aina jotain uutta annettavaa. Ja töissä oppii joka päivä jotain uutta.

Teksti ja kuvat: Essi Keskinen, Metsähallitus

Päivä meribiologina

Sukeltaja lukee vedenalaisen luontopolun vieraskirjaa. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Päivä meribiologina –tapahtuma sai alkunsa siitä kun Perämeren sukeltajat kärttivät Metsähallitukselta sukellustapahtumaa ja meribiologit sanoivat että töitäkin pitäisi tehdä. Päätettiin sitten yhdistää huvi ja hyöty – sukeltajat pääsivät päiväksi katsomaan, millaista on olla meribiologi.

Matkalla sukellukselle Kemin Urheilusukellusseuran Vesikko –veneellä. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

Kello yhdeksän lauantaiaamuna 2.8.2014 Perämeren kansallispuiston Selkä-Sarven laiturille oli ripoteltu valtava määrä tavaraa – linjaköysiä, vesikiikareita, näytteenottimia, vedenalaisia tablettitietokoneita, koteloituja kameroita, seuloja jne. Tavaroita ympäröivät Metsähallituksen Perämeren meribiologit ja Kemin Urheilusukellusseuran sukeltajat. Tavaroita ihmettelemään ja luentoa kuuntelemaan kertyi myös hyvän sään ja viimeisen lomaviikonlopun paikalle houkuttelemia veneilijöitä.

Metsähallituksen meribiologit esittelevät sukelluksissa käytettäviä työvälineitä urheilusukeltajille. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Vaikka sukeltajat käyttävätkin osittain samoja varusteita kuin meribiologitkin – esimerkiksi GoPro-kameroita, koteloituja järjestelmä- ja pokkarikameroita ja kirjoitusalustoja – osa varusteista oli harrastussukeltajille täysin uusia. Innostusta herättivät maailman ensimmäiset vedenalaiset kosketusnäytölliset tablettitietokoneet, Windows Surfacen vedenalainen prototyyppi ja jo myynnissä oleva vedenkestävä Nexus-tabletti. Laitteet kiersivät kädestä käteen pitkin laituria ja herättivät ihmetystä. Tarkoituksena on tulevaisuudessa käyttää vedenalaisia kosketusnäytöllisiä tietokoneita kasvillisuuslinjojen muistiinpanojen tekoon perinteisten käsinkirjoitettujen suherrusten sijaan.

Kemin Urheilusukellusseuran Vesikko II –sukellustukialus valmiina ankkurissa. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Meribiologeilta löytyy näytteenottimia joka lähtöön. On pohjaeläinnäytteenottimia erilaisille pohjatyypeille, putkinoudin pehmeälle pohjalle, Kautsky-noudin kovalle pohjalle ja harsopussit kasvillisuuspohjalle. Leviä ja muita kasveja kerätään ns. leväpatteriin eli filmipurkeista askarreltuun näytteenottimeen. Sukellukselle lähdettäessä kaikki näytteenottimet yritetään joko sulloa samaan verkkopussiin tai ripustaa kiinni toisiinsa, jottei sukeltaja näyttäisi joulukuuselta kaikkien näytteenotinten roikkuessa siellä täällä pitkin tasapainoliiviä.

Varusteiden ihmettelyn ja teoriaosuuden jälkeen lähdettiin sukeltamaan. Päivän ensimmäinen sukellus päätettiin tehdä vedenalaiselle luontopolulle. Kohteena se on helppo, jolloin uusia laitteita pääsi kokeilemaan tutulla alueella, jolla itse sukellus ei vaadi suurtakaan keskittymistä.

Pikkujärvisimpukka. Essi Keskinen Metsähallitus 2014

Toiseksi kohteeksi valittiin tuulen suunnan mukaisesti suojaisa puoli Maasarvea, jonne vedettiin sadan metrin mittainen vesikasvillisuuslinja. Linjan on tarkoitus alkaa kasvillisuuden alarajalta eli Perämerellä noin kymmenen metrin syvyydeltä ja yltää sadan metrin matkalla rantaan asti. Näin jyrkkiä rantoja ei pohjoiselta Perämereltä löydy kuin noin kymmenen ja niille on tehty kasvillisuuslinjat jo kauan sitten. Siispä tyydyimme linjaan, joka lähti 3,2 m syvyydestä sadan metrin päästä rannasta ja päättyi rantakivikkoon.

Metsähallituksen meribiologien tehdessä työsukelluksia urheilusukeltajat kävivät kokeilemassa vedenalaisia tablettitietokoneita, GoPro-kameroita ja pokkarikameroita, ottivat ja seuloivat pohjaeläinnäytteitä ja kävivät katsomassa kasvillisuuslinjan tekoa.

Lapsia kiinnosti, mitä seulotuista pohjaeläinnäytteistä löytyy. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Sukellusharrastus Perämeren rannoilla ei ole kaikkien heiniä. Hylyt eivät ole syvällä eikä näkyvyys ole yleensä kummoinen. Tänä kesänä Perämeren sukeltajia on hemmoteltu upealla vaakanäkyvyydellä ja tyynillä keleillä, mutta kuten Kemin Urheilusukellusseuran jäsen Hannu Lassila sanoo, ”Perämerellä pitää mennä lähelle pohjaa ja katsella tarkasti. Siellä ne mielenkiintoiset asiat ovat.” Perämeren pientä biologiaa ovat esimerkiksi kilkit, kotilot ja vesiperhosten toukat, joita ei huomaa, jos ei katso läheltä. Näitä ihmeitä katseltiin ja kuvattiin myös Päivä meribiologina –tapahtumassa.

Kemin Urheilusukellusseuran Vesikko II –sukellustukialus valmiina ankkurissa. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Päivä oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja mukava molemmille osapuolille. Sukeltajat antoivat kiittävää palautetta ja Metsähallituksen meritiimi sai töitä tehtyä. Lisäksi opimme Kemin Urheilusukeltajien Vesikko II –veneestä lepuuttajien kiinnittämiseen sopivan kikan – veneen sisään nostettuina lepuuttajat kun ovat usein varsin pahasti tiellä kun pitäisi kuljettaa paljon tavaraa tai valmistautua sukellukselle. Tästä lähtien meidänkin veneiden lepuuttajat nostetaan vedestä hakojen varaan kaiteelle. Jorma Vähä Kemin Urheilusukellusseurasta kommentoi Facebookissa: ”Olihan se muuten tuo viikonloppu jotain käsittämättömän HIENOA!!” Pakkohan tässä on hymyillä.

Sukeltaja värkkäilee kameran kanssa. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Ilta sujui saunoittelun ja grillailun merkeissä. Jokainen tapahtuma pitäisi aina päättää vapaamuotoisella illanvietolla. Mielenkiintoiset vedenalaiset havainnot sekä hylyistä että meriluonnosta pääsevät levitykseen ja tietoa vaihdetaan puolin ja toisin. Urheilusukeltajat pysyttelevät ajan tasalla uusien varusteiden suhteen kun taas meribiologit tietävät paljon niistä asioista, joita urheilusukeltajat Perämerellä sukeltaessaan bongaavat.

Tapahtuma oli mukava ja näkee toivottavasti päivänvalon muuallakin Suomessa tulevina vuosina. Kiitoksia aktiivisille sukeltajille!

Essi Keskinen, Meribiologi, Metsähallitus

Päivä meribiologina -tapahtumaan osallistuneita sukeltajia.

Sukeltaja on juuri hypännyt veteen. Elina Keskitalo Metsähallitus 2014

Sukeltaja kirjoittaa nimeään vedenalaisen luontopolun vieraskirjaan. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Vedenalainen luontopolku. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Selkä-Sarvi. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

Selkä-Sarven vierasvenesatama. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

 Vedenalaiset kosketusnäytölliset tablettitietokoneet kiinnostivat urheilusukeltajia. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

Sukeltaja kasvillisuuslinjan viimeisillä matalilla metreillä. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Sukeltaja kasvillisuuslinjan viimeisillä matalilla metreillä. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Historian havinaa Outokummun Urheilusukeltajien juhannusleirillä

Konstinsalmi on kirkasvetisen Juojärven parhaimpia sukelluskohteita. Outokummun Urheilusukeltajien käytössä olevasta saaresta vain muutaman potkun päästä alkaa kallioseinämä, joka laskeutuu 42 metrin syvyyteen. Vaakanäkyvyyttä alueella on 7–8 metriä. Lisäksi 16 metrin syvyydessä oleva kalliolohkeama, jonka välistä voi sukeltaa, tarjoaa kaikentasoisille sukeltajille mielenkiintoisia sukelluskokemuksia.

Kuopion Urheilusukeltajien Jarkko Tuovinen teki elämänsä löydön Juojärvestä outokumpulaisten juhannusleirillä. Loivasti viettävässä rinteessä oli kalliopohja, jossa oli kiveä kiven vieressä. Siellä Jarkon huomion kiinnitti erikoisen muotoinen esine kallion päällä lappeellaan, terä ulospäin. Jarkko näytti esinettä seurakaveri Reijo Honkaselle ja laittoi sen sukelluspuvun taskuun. Esine otettiin sitten saunan lauteille arvioitavaksi, ja amatöörien geologiset ”tutkimukset” osoittivat, että viimekesäistä vanhempi esine on kyseessä.

Esine luovutettiin heinäkuun loppupuolella löytöpaikassa Savonlinnan maakuntamuseon arkeologi Martti Koposelle. Hänen ensituntumansa mukaan kyseessä on kivikautinen kirves, joka on tehty Äänisen viherliuskeesta. Se on ollut haluttua tuontitavaraa kivikaudella säännöllisen lohkeamispinnan vuoksi. Kämmenen kokoinen kirveenterä on ollut monitoimityökalu kivikaudella ja arvokas esine sen haltijalle.

Kivikirves luovutettiin Savonlinnan maakuntamuseon arkeologi Martti Koposelle (vas). Tilaisuudessa mukana myös Reijo Honkanen ja muinaisesineen löytäjä Jarkko Tuovinen (oik).

Luovutustilaisuudessa pohdittiin, mikä on ollut katoamisen syy. Olivatko jäät heikot vai kaatuiko kanootti? 12 metrin syvyydestä löytynyt kirves on todella hyväkuntoinen. Terä on pysynyt terävänä ja muoto alkuperäisenä, sillä aallot eivät ole päässeet näin syvälle vaikuttamaan. Juojärvi on harvoja järviä, joissa vedenpinta ei ole paljoa muuttunut historian aikana. Koponen ei muista, että näin syvältä vedestä olisi ennen löydetty vastaavaa. Kirveen varsi ja terän kiinnitys ovat aikojen kuluessa tuhoutuneet.

Outokummun Urheilusukeltajien leiripaikalta kivenheiton päässä Luutsalon saaressa on kalliomaalaus, jonka arkeologi Martti Koponen on todennut olevan kampakeraamiselta ajalta. Nyt löydetty kivikirves sijaitsi lähellä, ja on epäilys, että se olisi suurin piirtein samalta ajanjaksolta eli 5000–6000 vuotta sitten.

Aikanaan selviää, päätyykö kivikirves Kansallismuseon kokoelmiin vai jääkö se Savonlinnan maakuntamuseoon. Mielelläni laittaisin sen meille vitriiniin, sanoi Koponen. Erikoisempi tarinakin kiinnostaa yleisöä.

Ennen museointia kivikirves on esillä Lost Diversin järjestämässä Tahko Dive -tapahtumassa 29.–30.8. Toivottavasti tapahtumassa saadaan jo kuulla museoviraston tutkimustuloksiakin.

Teksti ja kuvat: Kari Pussinen, Outokummun Urheilusukeltajat, Kuopion Urheilusukeltajat

Työkaluja seuran strategian luomiseen

Sukeltajaliiton uusi strategia on astunut voimaan kuluvan vuoden alussa. Saimme käsiimme asian tiimoilta mielenkiintoista luettavaa kattojärjestö VALOlta, ja päätimme, että strategia-asiaa voitaisiin käsitellä myös seurojen näkökulmasta. Tällä en tarkoita seuratoiminnan itsetarkoituksellista strategisoimista, vaan ajatusten kohdistamista jatkuvuuteen ja suunnitteluun, joka tähtää pitkän aikavälin tavoitteiden toteutumiseen. Suosittelen linkkien takaa löytyviä julkaisuja iltalukemiseksi seuratoiminnan pyörittäjille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Ensimmäinen luettavaksi saamani julkaisu oli VALOn ennakointijohtaja Juha Heikkalan laatima työkirjatyyppinen VALOnTulevaisuusnavigaattori 1.0. Heikkala kirjoitti aiheesta kolumnissaan nyt kesäkuussa ilmestyneessä Sukeltaja-lehdessä. Tässä julkaisusta löysin ajatuksia herättäviä kuvauksia nykymaailman ilmiöistä, jotka oman kokemukseni mukaan ovat hyvin nähtävissä järjestäytyneen yhdessä harrastamisen kulttuurissa.

Toinen näistä julkaisuista oli Näe, Koe, Tee -Yhdistysten strategiaopas. Oppaan on toimittanut Jussi Förbom ja sisällöstä vastaavat niin ikään Juha Heikkala sekä Diges ry:n Pekka Krook ja Helena Pekkarinen. Oppaassa on hyvin seikkaperäinen ohje yhdistyksen strategian luomiseen, mutta se on hyvinkin luettavissa yhdeltä istumalta ja siitä on helposti poimittavissa hyviä ohjeita pienenkin yhdistyksen toiminnan suunnitteluun.

Lopulta sukellusseuran tai muun harrastusporukan tärkein voimavara ovat ehdottomasti innostuneet ihmiset, jotka haluavat viedä asioita eteenpäin ja kokevat yhdessä tekemisen palkitsevaksi. Joskus kuulee erästä ihmistyyppiä kuvattavan sanalla järjestöjyrä. Sukellusseuran kannattanee kuitenkin tavoitella tilannetta, jossa sen yhteisten asioiden hoitamisen voi kokea palkitsevaksi, vaikkei löytäisi itsestään järjestöjyrän tunnusmerkkejä.

Eräs sudenkuoppa voi piillä houkutuksessa osoittaa uudelle aktiivijäsenelle liian laaja tai haastava vastuualue hänen lupautuessaan seuran toimihenkilöksi ensi kertaa. Innostus voi kokea kolhuja asioiden selvittelyn haukatessa enemmän aikaa kuin harrastustoiminnan hedelmistä nauttimisen. Tästä syystä olisi tärkeää, että jatkuvuutta luotaisiin siten, että edeltäjät jatkaisivat uusien toimihenkilöiden mentoreina hetken aikaa.

Ennen kaikkea toimintaan on helpompi hypätä mukaan, kun sen päämäärät voi omaksua lukemalla strategiasta. Kynnystä ottaa vastuuta seuran yhteisistä asioista madaltaa sekin, että sen voi tehdä omalla mukavuusalueellaan. Tähän olemme päätyneet myös Liiton uutta strategiaa laatiessa, ja pyrimmekin löytämään kaikille halukkaille tavan edistää yhteisiä tavoitteitamme, olivat kiinnostuksen kohteet sitten vanhoissa perinteissä tai uusissa innovaatioissa.

Toivotan kaikille hyvää alkanutta sukelluskesää aurinkoiselta Russarön saarelta käsin. Omat oppilaani saivat juuri sukeltajan kasteensa, jonka jälkeen haettiin sukelluskipinää ensimmäiseltä hylkysukellukselta ennen vakavampien koulutusaiheiden parissa jatkamista.

Kesäisin sukellusterveisin

Klaus Nummela, Sukeltajaliiton hallituksen jäsen

Kultaa, hopeaa ja ennätyksiä räpyläuinnissa

Puolan maailmancupissa mitalitili aukesi lauantaipäivän aamujaksossa, jolloin uitiin 800 m räpyläuinti. Terhi Ikonen otti kultaa ajalla 7:09.19. Tulos jäi ennätyksestä, mutta antaa hyvää suuntaa siirryttäessä kohti kesän arvokilpailuja. Ville Kotikuusi ja Panu Sipilä uivat myös samassa jaksossa 50 m sukelluksen, jossa Panu sijoittui 12. sijalle ajalla 16.72 ja Ville sijalle 15 ajalla 16.99. 

Illalla uidussa jaksossa Ville ui hopeaa 50 m bifins-matkalta ajalla 20.56 jääden kullasta vain niukat kolme kymmenystä. Panu oli myös samalla matkalla sijoittuen sijalle 9. Erot olivat tällä sähäkällä matkalla hyvin pieniä, eikä katsomosta pystynyt edes ennustamaan sijoituksia ennen sähköistä ajanottoa, jonka tulokset ilmaantuivat erän päätteeksi taululle.

Miesten jälkeen koitti Terhin 200 m räpyläuinti, jossa sijoitus oli kuudes. Sijoitustakin parempana syntyi uusi suomenennätys ajalla 1:41.07. Välillä ennätykset lämmittävät mieltä enemmän kuin sijoitukset. Suomessa ennätykset alkavat olla todella kovia, ja niitä ei ihan jokaisissa kilpailuissa rikota.

Kokonaisuudessaan upea päivä!

Kimmo Korja, räpyläuintivaliokunnan puheenjohtaja 

Vapepaa ja yhteistoimintaa

2.–4.5. Kesälahdella järjestetyn Vapepa-sukeltajakurssin alkusanat lausuttiin marraskuussa 2013. Muutamat ihmiset olivat kiinnostuneita koulutuksesta, ja päätimme Sami Kuivaisen kanssa, että tokihan me kurssi järjestetään. Myös Kari Savolainen ja Heikki Kokko lupautuivat kouluttajiksi, joten meillä oli jälleen koossa erinomainen kouluttajatiimi. Ajankohta lyötiin lukkoon ja suunnittelu aloitettiin.

Ajankohdan varmistuttua laitoin joulukuussa 2013 sähköpostia paikallisille viranomaisille heidän halukkuudestaan osallistua kurssin yhteydessä järjestettävään harjoitukseen. Rajavartiolaitos, pelastuslaitos ja poliisi vastasivat nopeasti, että he kaikki osallistuvat mielellään harjoitukseen. Pian tuli yhteydenotto myös meripelastusseurasta ja lentopelastusseurasta. Myös he olisivat tulossa mukaan harjoitukseen. Vapepan Keski-Karjalan paikallistoimikunnan osallistuminen harjoitukseen varmistui jo tätä ennen.

Laadimme tammikuussa 2014 yhteistoimintaharjoituksen harjoitussuunnitelman ja organisaatiokaavion. Ensimmäisessä viranomaisten kanssa pidetyssä harjoituspalaverissa helmikuussa 2014 viranomaisilta tuli muutamia toiveita mm. johtokeskuksen sijoittumisesta Kiteen palolaitokselle. Viranomaisten toiveet huomioitiin, ja maaliskuussa meillä oli varsin selkeä käsitys mitä olemme tekemässä.

Kurssiviikonloppu meni hyvin. Kurssi järjestettiin Karjalan Kievarilla. Yli kymmenen vuoden kokemusten perusteella sekä poliisin että pelastusviranomaisten luennot olivat parasta, mitä olemme tähän mennessä kuulleet. Kurssille järjestettiin myös Virve- ja Pepa-VHF-koulutus, johon osallistui sukeltajakurssin lisäksi yli 20 paikallista Vapepa-toimijaa. Omien kouluttajiemme osaamisen tiesimme, se oli taattua laatua. Muutoin Vapepa-sukeltajakurssi noudatteli tuttua kaavaa. Kurssille osallistui kahdeksan uutta Vapepa-sukeltajaa Keski-Karjalasta, Savonlinnasta ja Kouvolasta.

Yhteistoimintaharjoitus toteutui sunnuntaina 4.5. Kesälahden Piikkeensalmessa oli sattunut kuvitteellinen kahden veneen yhteentörmäys. Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä kahdeksan henkilöä. Alkuvaiheen pelastustoimia johti pelastustoimi, joka pelasti kahden yksikön voimin vedestä kolme uhria. Rajavartiolaitoksen koirapartio löysi yhden uhrin saaresta. Kun johtovastuu oli siirtynyt poliisille, lentopelastuksen toinen kone havaitsi pian yhden uhrin kaislikossa. Lentopelastus ohjasi pelastuslaitoksen yksikön uhrin luo.

Rajavartioston ja meripelastuksen aluksilta operoineet Vapepa-sukeltajat löysivät kaksi hukkunutta. Vapepan koira sai vainun maastoon kadonneesta ja muita Vapepa-ryhmiä oli mm. ensiavussa, muonituksessa, viestinnässä ja maastoetsinnässä. Yhteensä harjoitukseen osallistui viranomaiset mukaan lukien noin 65 henkilöä.

Harjoituksen johto toimi Kiteen paloasemalla noin 25 km päässä tapahtumapaikalta. Järjestely todettiin hyväksi ja erityisesti kommunikaatiota ja viestiyhteyksiä kiiteltiin. Mainittakoon, että harjoitukseen ei tehty erillistä viestisuunnitelmaa. Harjoitus meni hyvin ja on varma, että kaikki osapuolet oppivat jotain. Parannettavaakin jäi ja pienet parannustarpeet ovat tiedossa. Yksi tärkeimpiä harjoituksen tavoitteita oli Vapepan ja eri viranomaisten yhteistoiminnan parantaminen. Tämä tavoite saavutettiin ja osoitimme samalla, mihin Vapepa ja Sukeltajaliitto pystyvät.

Teksti: Erno Olkkonen, Vapepa-sukeltajakurssin vastuukouluttaja, harjoituksen koordinaattori
Kuvat: Marjaana Aarnio