torstai 9. huhtikuuta 2015

Viimeinen pyyntimatka - tarinoita saaristolaiselämästä

Urheilusukeltaja ja tietokirjailija Raoul Johnssonin uusin kirja Viimeinen pyyntimatka kertoo saaristolaiselämästä parin vuosisadan takaa. Tapahtumapaikkana ovat Borstön ja Vänön lähivedet, joilla moni sukeltaja liikkuu kesäisin.

Kirja rakentuu yhden ihmisen elämänillan kuvaukseen kertomuksen muodossa. Kertomus on koskettavasti ja mukaansa tempaavasti kirjoitettu. Lukija saa hyvän käsityksen siitä karusta ja vaivalloisesta elämästä, jonka ulkosaaristomme siellä elävälle ihmiselle tarjosi. 

Saaristolaistarinoihin kuuluva yliluonnollinen näkökulma on myös läsnä kertomuksessa mutta se ei hallitse liikaa tapahtumien kulkua. Kirjan henkilöä, vanhaa kalastajaa ei kuvata kaikkivoipana sankarina, vaan aitona ihmisenä virheineen, puutteineen ja haaveineen.

Sukeltaja, joka liikkuu alueella saa harrastuksestaan enemmän irti perehtyessään kohdehylkyjen ja alueella eläneiden ihmisten historiaan. Kirjassa pääkohteena on Nordstiernan-parkin hylky, jota kertomuksen sankari käytti turska-apajanaan. Kirjan lopussa on tietoja aluksen uppoamisesta, arvolastin pelastamisyrityksistä ja sukelluksista hylylle.

Kirjassa on hieno mustavalkokuvitus. Kirjoittajan kotiarkiston valokuvat on onnistuneesti valittu tekstin tunnelman mukaisesti. Niiden kooste vastaa lyhyttä museokäyntiä ja kierrosta tapahtumapaikoilla.

Kirja sopii loistavasti luettavaksi sukelluspäivän jälkeen veneessä tai teltassa taikka venematkan aikana sukelluskohteelle.


Raoul Johnsson: Viimeinen pyyntimatka
96 s.
AtlasArt 2015

Teksti: Antti Saarnio


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti