Kevään ensimmäinen "sukellus"

Kaksi "sukeltajaa" kokeilee tutkimussukelluslinjan tekoa maskit päässä ja paksuilla hanskoilla Hailuodon hiekkadyyneillä.

Kuinka kerrot ei-sukeltavalle työkaverille, millaista on tehdä töitä veden alla ja sukeltaa kasvillisuuslinjaa merenpinnan alla? Jos toinen ei ole koskaan snorklannutkaan, tai katsonut veden alle edes vesikiikarilla?

Metsähallituksessa on töissä kaikenlaisia luontokartoittajia. Suurin osa työskentelee maalla ja kartoittaa lajeja tai luontotyyppejä. Osa työskentelee vetisissä olosuhteissa kuten esimerkiksi kartoittamassa jokihelmisimpukoita tai soita, kutupuroja tai sisävesiä. Vain viisi Metsähallituksen aluemeribiologia kartoittaa vedenalaista luontoa Suomen rannikolla.

Henkilöstöpäivillä tutustutaan yleensä muiden vetämiin hankkeisiin, pohditaan tiimityöskentelyä ja ruoditaan "prosessienvälisten rajapintojen kitkan" helpottamista - suomeksi sanottuna sitä, kuinka esimerkiksi vesiluonnonsuojelu voi helpommin kommunikoida maaluontotiimien kanssa. Pohjanmaan Luontopalveluiden henkilöstöpäivillä Hailuodossa meriluontotiimi päätti näyttää maalla työskenteleville kollegoille, miltä tuntuu työskennellä veden alla.

Sadan metrin mittaiset sukelluslinjat vedettiin hiekkadyyneille, "sukeltajat" saivat kasvoilleen maskit autenttisen näkyvyyden tai sen puutteen takaamiseksi ja käsiin vedettiin märkähanskat. Sitten vain "veteen" ja kirjoittamaan paksuilla märkkärihanskoilla pikkuriikkisiin ruutuihin muovipaperille samalla kun kuviteltiin että näkyvyys on Perämereltä tuttu puoli metriä, näkyvyyttä on pimeällä pohjalla taskulampun valokeilan verran ja linjan molemmin puolin pitäisi arvioida kahden neliömetrin kokoiselta alalta pohjanlaatu, kasvillisuus ja sen peittävyys.

Moni kommentoi linja"sukelluksen" jälkeen että ymmärtää nyt ensimmäistä kertaa hiukan, kuinka vaikeaa meribiologien työkenttä on. Kuivaharjoittelu siis kannatti!

Essi Keskinen, Meribiologi, Metsähallitus



Vahva joukkue sukelluskalastuksen Euro-Afrikan mestaruuskisoissa

Ei siitä pääse mihinkään, että vuosien opettelun tuloksena olemme päässeet tilanteeseen, jossa meiltä voi "oikeasti" odottaa hyvää suoritusta sukelluskalastuksen arvokisoista. Nyt kun on vain muutama päivä aikaa EM-kisojen alkuun täällä Espanjan Cadizissa, on hyvä tehdä kokonaisvaltainen analyysi. 

Liiton vuosien vahva tuki maajoukkueelle on luonut perustan, jonka päälle olemme itse rakentaneet yhteistyökumppanien verkoston. Sukelluskalastus on kehittynyt viime vuosina viistokaikuluotaimien ja muiden teknisten apuvälineiden johdosta asteen teknisemmäksi ja kalliimmaksi. Ja luonnollisesti teknisten apuvälineiden pitää olla viimeistä mallia, joten sponsorit ovat tulleet välttämättömäksi osaksi maajoukkueen toimintaa ja menestystä. Tästä koko maajoukkue haluaakin kiittää Tapio Salakaria, joka on luonut ammattitaidollaan yhteydet yhteistyökumppaneihimme.

Kokemus. Sitä on nyt saavutettu vuosien varrella. Useiden valtavien pettymysten ja haaveiden murentumisten jälkeen maajoukkue on tällä hetkellä henkisesti hyvin vahva. Osaamme mukautua kisamatkoilla muuttuviin tekijöihin niin merellä kuin maallakin. Se on ehkä tärkein asia, jonka kokemus on meille opettanut. Olemme niin usein (myös EM-kisoissa Helsingissä 2013) olleet vain yhden olosuhteen hallitsijoita. Sukelluskalastuksen mestarit ovat henkilöitä ja joukkueita, jotka pystyvät salamannopeasti omaksumaan uuden tarvittavan taktiikan. Tätä taitoa ei meillä ennen ole ollut.

Näissä kisoissa kokemuksemme tulee olemaan sataprosenttisesti testissä. Cadizissa tuulet ja merivirrat vaihtuvat jatkuvasti. Vesi voi samentua muutamassa tunnissa nollanäkyvyyteen. Se voi kylmetä päivässä viisi astetta. Virta voi kääntyä hetkessä päinvastaiseen oletetusta. Kisaveneiden mootorien pauhu voi karkoittaa arimmat kalat välittömästi syvemmälle tai syviin onkaloihin, josta ne eivät tule pois ennen yötä. Nyt voimme sanoa, että pystymmme reagoimaan yllätyksiin kesken kisan. 

Myös maajoukkueen avoimuus ja yhteishenki ovat luonnollisesti tärkeässä roolissa. Kukaan meistä ei asu ulkomailla, joten jokaisen kalastajan ulkomaille suuntautuneiden kisa- tai lomamatkjen kokemukset on jaettu välittömästi kaikkien sukelluskalastajien tietoon. Myös kielitaito on erityisesti maajoukkueen rungon sisällä vahvistunut. Meitä on nyt täällä kuusi henkeä, joista neljä puhuu hyvin espanjaa. Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, espanjan kielen taito on kansainvälisessä sukelluskalastuskulttuurissa erityisen tärkeää. Kisoja on usein espanjankielisissä maissa, ja Espanja on käytännössä sukelluskalastuksen mahtimaa, joten heidän kanssaan on kyettävä kommunikoimaan ja heiltä on kyettävä oppimaan uusimmat "temput".

Huomenna lähdemme aamuseitsemältä koko maajoukkueen voimin viimeiselle scauttipäivälle. Aiomme käydä kisa-alueen kokonaisuudessaan läpi. Kisa-alue on laajuudeltaan yhdeksän kilometriä pitkä ja neljä kilometriä leveä. Sukellusta on siis huomiselle luvassa. Perjantaina on kauan odotettu välipäivä avajaisseremonioineen. Kannamme Suomen lippua ylpeänä ja pyrimme tekemään viikonlopun kisoissa ensimmäistä kertaa vahvan, kokonaisvaltaisen ja onnistuneen suorituksen joukkueena.

Kiitos ystävillemme, yhteistyökummpaneille ja terveiset Liiton toimistoon!!!

Matti Pyykkö, sukelluskalastuksen maajoukkue

Cadiz, Espanja

Kisasivut http://ceapescasubmarina.com/

Retrosukellus 70-luvulle

Jo pari kesää taaksepäin ajatuksissani vilahti, miltä tuntuisi sukeltaa vielä niillä varusteilla, joilla 16-kesäisenä touhuun innostui palavasti. Ja olisiko siihen paluuta vai olisiko se pelkkää aika kultaa muistot -höpötystä. Jonkinlaista kasaamista teinkin asian hyväksi, eikä se loppujen lopuksi ollutkaan vaikeaa. Kuluneita ja paljon käytettyjähän nuo varusteet olivat, mutta tarkalla huollolla, korjaamisella ja säätämisellä ne toimivat edelleen aivan kuten 40 vuotta sitten. Testiä altaassa, paljussa, vesihanan alla jne. Kaikki toimi.

Veteen

Veneen laittoa oli viikolla aina kun sää salli. Samalla siinä hinkatessa ja maalaillessa päätös vahvistui, että pakko se on nyt toteuttaa tai se jää sitten. Sopiva rako löytyi, kun siirsin veneen lähtöpaikoilleen Ajoksen satamaan. Poikani Lauri innostui, tai no, ehkä ennemminkin loi säälivää katsetta, kun heitin ajatuksen retrohenkisestä sukelluksestani nuoruuteen. Epäili kai isän jo potevan iän tuomia oireita. Oli kuitenkin hengessä mukana ja valmiina kaveriksi veteen.

Ja missä sitä sukellettiin 70-luvulla? No tietysti meressä. Ei missään mökkirannassa tai uimarannalla vaan avoimella merellä. Siellä siellä oli niitä ”kohteita”, jotka odottivat löytäjiään. Siispä kohteelle, parkki Salemin hylylle.

Märkäpuvun kanssa ei isoja ongelmia ollut, koska näin ”ihannevartaloisena” ei kovin paljoa muutosta ole tullut vuosikymmenien saatossa. Pullopaketin kasaus, liivin remmien säätö, kaikki kohdillaan. Hetkinen, miten se oli painotuksen kanssa? Hetki korvallisen raapimista ja näppituntumalla sitten vain. Välinaru, poiju. Kumpikin tuon ajan ehdottomia turvavarusteita aina sukellettaessa. Ja menoksi.

Sukellus

Aallokkoa oli hieman, joten ankkuriköyttä pitkin alas. Sekin vanhasta muistista. Näin se aina meni pääsääntöisesti. Kohde oli niin tuttu, että sukeltaisin sen sokkona läpi enkä eksyisi kertaakaan, mutta tunnelma – se oli jotain! Vesikasvusto kukki lämmenneen veden ansiosta, joten näkyvyys ei nyt ollut paras mahdollinen, mutta kaikki oli kohdallaan. Olin palannut siihen mitä olin ajatuksissani hautonut. Suoraan 70-luvulle! Hieno fiilis! Aivan uskomaton keveys ja liikkuvuus, ei mitään jarruttavaa, ei mitään mikä takertuisi mihinkään. Ainoa mittari oli painetta osoittava. Olisikohan se kapillaarimittari vielä löytynyt? Ei tämä voinut olla näin hienoa!

Pinnalla

Se on nyt koettu. Väkisinkin venettä kohti uidessa suupielet kääntyivät messingille. Näin hienoa tunnelmaa ei voita mikään. Ja tämä pintauintikin! Pistelisin vaikka tuonne öljysataman laituriin ja takaisin. Eikä tuntuisi missään.

Varusteita riisuttaessa Lauri antoi palautteena, ettei pysynyt millään menossa mukana. Hänen piti koko ajan seurata ”tempo päällä”. Aluspuku oli hiestä märkänä ja olo tukala. Ei siis niin hieno kokemus sukellusparille. Minä olisin voinut sen sijaan ottaa vaikka heti uusinnan. Tässä se oli! Ja tämä fiilis!

Varusteet: 

Märkäpuku 8mm, mittapuku Optomec vm. -75
Pullo+teline Nepto vm. -77
Regu Air-Matic Divex vm. -74
Painemittari Atmospheres vm. -?
Kaulusliivi Sea Qest vm. -78
Räpylät Cressi Rondine vm. -76
Maski Mares vm. -88

Teksti: Jorma Vähä, Kemin Urheilusukeltajat ry

Kuva: Jorma Vähän arkisto

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Vaasan Metsähallituksen meritiimin vene Electra lähdössä kevään ensimmäiseen ajoon. Kuva Metsähallitus.

Kevät ja erityisesti toukokuu on kiireistä aikaa Metsähallituksen meribiologin elämässä. Maastotyöt alkavat kesäkuun alussa ja jatkuvat aina syys-lokakuulle asti. Koko kesä ollaan maastossa, viistokaiutetaan, videokuvataan ja sukelletaan. Kesällä ei enää ehdi tehdä valmisteluja vaan silloin pitää jo olla valmis töihin, muuten hyvää kenttäaikaa kuluu sellaiseen, jonka olisi voinut tehdä jo etukäteen valmiiksi.

Maastokautta varten on ihmeellisen paljon tekemistä. Kompressori pitää käyttää vuosihuollossa ja suodatin vaihtaa. Ilmapullojen katsastus pitää tarkistaa. Regut pitää huoltaa viimeistään nyt, liivit on tietysti pesty ja huollettu jo syksyllä edellisen kauden jäljiltä.

Meritiimi tarvitsee paljon tavaroita ja tavarat tarvitsevat varaston. Ikean hyllyköt syntyvät käden käänteessä. Kuva Metsähallitus.

Koko Perämeren meritiimin kaikkien alushaalareiden pesuun kului monta päivää. Pesukoneeseen ei mahtunut kuin yksi alushaalari kerrallaan, ja koska haalaria ei saanut lingota eikä kuivata kuivaimessa, paksun haalarin kuivuminen kesti monta päivää. Sinä aikana niitä piti käydä kääntelemässä noin puolen päivän välein. Alushaalarit on kuitenkin pestävä joka talvi, koska niitä ei käytetä vain sukelluksessa vaan myös koko kesä pelastautumispuvun alla. Merellä kun on aina kylmä, paitsi muutamana viikkona viime kesänä.

Sen tärkeimmän sukellusinstrumentin eli oman kropan huolto vie myös aikaa. Koko talven olen käynyt uimassa ja punttisalilla, jotta jaksaisin taas nostella pulloja ja kompuroita. Nyt on käynnissä sukelluslääkärikierros eli ensin veri- ja virtsakokeet, sitten työterveydenhoitaja, sitten spirometri, sitten fysioterapeutin tekemät lihaskuntotestit ja ”toimintakykytesti”, sitten polkupyöräergometri ja viimeiseksi vielä sukelluslääkärintarkastus. Jos muut välineet ovat kunnossa mutta sukeltajan kunto pettää, töistä ei tule mitään.

Ensiaputaitoja pitää taas harjoitella kesän sukellus- ja veneilytöitä varten. Toivottavasti hienosti opittuja taitoja ei tänä(kään!!) kesänä tarvitse päästä kokeilemaan! Kuva Metsähallitus

Koko Metsähallituksen meritiimin sukelluskorttien voimassaolo pitää tarkistaa, kopioida muoville kesän sukelluspöytäkirjat ja sukelluslinjan tutkimuslomakkeet. Joka veneeseen hankittiin nyt myös oma pieni ”sukelluslaatikko”, josta löytyy hätätilassa pieni A-lippu, sukelluspöytäkirja, nippusiteitä ja ilmastointiteippiä. Laiva-apteekki on täydennetty viime kesän jäljiltä vastaamaan kauppamerenkulussa käytettyä apteekkia (paitsi päätimme olla hankkimatta laiva-apteekkiin kondomeja ja synnytyksenjälkeisiä komplikaatioita varten tarkoitettuja lääkkeitä).

Tänään opetan tiimini kahdelle ulkomaalaiselle vapaaehtoistytölle kompuran käytön ja täytämme pullot ensi viikkoa varten. Sitten seuraa kameroiden koteloiden huolto ja niiden kokeilu, kaikkien sormiparistojen lataus ja öljynvaihto aggregaatista. Vedenalaisten kirjoituslevyjen eli leikkuulautojen lyijykynät pitää teroittaa ja vanhat ilmastointiteipit nyppiä pois. 100 m mittakelojen toimivuus pitää tarkistaa, samoin kuin koiran talutusflexien, joita käytämme matalilla linjoilla sukeltajan päällä pysyvän merkkipoijun kanssa.

Pullot on täytetty, hyllyjä on vielä kokoamatta mutta lounas on välillä paikallaan. Kesän ensimmäinen mansikka-parsasalaatti maistui hyvältä varaston lattialla! Kuva Metsähallitus

Käsi-GPS:istä täytyy vielä ottaa vanhat pisteet pois ja vaihtaa paristot ja sitten kun lajintunnistuskirjallisuus on pakattu, kasviprässiin haettu uusia sanomalehtiä, Woikoskelta vuokrattu kaksi lääkehappipulloa sukellusonnettomuuksien varalta ja Busterin käsisammutin leimattu, aletaan pikkuhiljaa olla lähtökuopissa. Veneet on katsastettu, tankattu ja viety odottamaan vesillelaskua, paukkuliivit ja pelastuslautat ovat tulleet huollosta ja kämpät ja laituripaikat on varattu kesäksi.

Maastokausi alkakoon!

Essi Keskinen, meribiologi, Metsähallitus

Kesän töiden suunnittelua. Löytyykö tästä kohtaa riutta, entä vesisammalia? Aluetta lähdetään työstämään viistokaiuttamalla, sukeltamalla ja videokameran avulla. Kuva Metsähallitus

Viimeinen pyyntimatka - tarinoita saaristolaiselämästä

Urheilusukeltaja ja tietokirjailija Raoul Johnssonin uusin kirja Viimeinen pyyntimatka kertoo saaristolaiselämästä parin vuosisadan takaa. Tapahtumapaikkana ovat Borstön ja Vänön lähivedet, joilla moni sukeltaja liikkuu kesäisin.

Kirja rakentuu yhden ihmisen elämänillan kuvaukseen kertomuksen muodossa. Kertomus on koskettavasti ja mukaansa tempaavasti kirjoitettu. Lukija saa hyvän käsityksen siitä karusta ja vaivalloisesta elämästä, jonka ulkosaaristomme siellä elävälle ihmiselle tarjosi. 

Saaristolaistarinoihin kuuluva yliluonnollinen näkökulma on myös läsnä kertomuksessa mutta se ei hallitse liikaa tapahtumien kulkua. Kirjan henkilöä, vanhaa kalastajaa ei kuvata kaikkivoipana sankarina, vaan aitona ihmisenä virheineen, puutteineen ja haaveineen.

Sukeltaja, joka liikkuu alueella saa harrastuksestaan enemmän irti perehtyessään kohdehylkyjen ja alueella eläneiden ihmisten historiaan. Kirjassa pääkohteena on Nordstiernan-parkin hylky, jota kertomuksen sankari käytti turska-apajanaan. Kirjan lopussa on tietoja aluksen uppoamisesta, arvolastin pelastamisyrityksistä ja sukelluksista hylylle.

Kirjassa on hieno mustavalkokuvitus. Kirjoittajan kotiarkiston valokuvat on onnistuneesti valittu tekstin tunnelman mukaisesti. Niiden kooste vastaa lyhyttä museokäyntiä ja kierrosta tapahtumapaikoilla.

Kirja sopii loistavasti luettavaksi sukelluspäivän jälkeen veneessä tai teltassa taikka venematkan aikana sukelluskohteelle.

Raoul Johnsson: Viimeinen pyyntimatka

96 s.

AtlasArt 2015

Teksti: Antti Saarnio

Turvallisuuspäivityksiä vapaasukellukseen

Sukeltajaliiton hallitus hyväksyi viime viikonloppuna uudistetun turvallisuussuunnitelman tukemaan kaikkea Liiton toimintaa. Sukeltajaliiton turvallisuussuunnitelman tarkoituksena on edistää sukeltamisen ja siihen liittyvien tapahtumien turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä onnettomuuksien syntymistä Sukeltajaliiton järjestämissä sukellustapahtumissa ja muussa toiminnassa. Vapaasukelluksen osalta suunnitelmaan lisättiin paljon uutta tietoa ja päivitettiin vanhoja. Dokumentti on ladattavissa Sukeltajaliiton materiaalipankista.

Viime keväänä keskusteltiin paljon syvyyssukeltamisen riskeistä, ja kehitystyö viimeisen vuoden aikana on johtanut moniin uusiin käytännön ohjeisiin, joita on esitelty AIDA International 2015 alusta voimaan tulleessa sääntöuudistuksessa. Ohjeita tullaan noudattamaan ja niistä opastetaan Sukeltajaliiton tulevissa kilpailuissa ja muissa tapahtumissa. Yksilön kannalta olennaiset ohjeet ovat edelleen samat ja muodostavat turvallisuuden perustan. Ensiksi vapaasukellus on paritoimintaa, ja toiseksi harjoittelussa on olennaisesta edetä maltillisesti opetellen tuntemaan kehon viestit ja turvalliset rajat. AIDA Internationalin uudet säännöt ovat ladattavissa organisaation verkkosivuilta.

Vapaasukelluksen harrastajamäärien kasvu lisää myös todennäköisyyttä erilaisten riskien toteutumiselle. Keuhkojen toiminta on olennaisen tärkeää vapaasukeltajalle, ja keuhkot ovat myös normaalista poikkeavan rasituksen kohteena. Normaali harrastaminen lisää voimakkaasti hengityslihasten käyttöä ja keuhkojen kapasiteettiä hyödynnetään tavallista enemmän. Syvyyssukelluksessa keuhkot ja rintaontelo altistuvat voimakkaalle paineen vaihtelulle. Myös allassukelluksissa täyden keuhkotilavuuden hyödyntäminen ja ennen kaikkea pakkaaminen voivat rasittaa keuhkokudosta. Kaikki ylimääräinen rasitus voi johtaa suoriin vaurioihin keuhkoissa, mitkä välillisesti voivat altistaa keuhkot erilaisille infektioille. Henkilöt, jotka kärsivät erilaisista keuhkosairauksista, kuten astmasta voivat olla alttiimpia keuhkojen vaurioille.

Pakkaustekniikalla vapaasukeltaja pystyy täyttämään keuhkonsa yli niiden normaalin kapasiteetin. Pakkauksen on kuitenkin osoitettu aiheuttavan vaurioita keuhkokudoksessa, ja viime vuosien aikana on tapauksia, joissa pakkaamien on johtanut keuhkokudoksen repeämiseen ja spontaaniin ilmanrintaan, joka voi olla hengenvaarallinen tila (pneumothorax). Lievemmilläkin keuhkokudoksen painevauroilla (brarotrauma) voi olla merkittäviä seurauksia, jos niiden hoito laiminlyödään. Tällainen tilanne oli ilmeisesti vuosi sitten syvyyssukelluksessa kuolleen Nicholas Mevolin kohdalla. Pienet vauriot voivat myös johtaa laajempaa tulehdustilaan (pneumonia), joka oireilee hengenahdistuksena ja edelleen altistaa infektioille.

Vapaasukellus on harrastuksena turvallinen kun riskit huomioidaan ja niihin varaudutaan oikeilla varusteilla, harjoittelulla ja tekniikalla. Vaikka pakkaaminen on yleinen tekniikka vapaasukelluksessa, on AIDA International lääketieteellisen asiantuntijansa, lääketieteen tohtorin Per Westinin mukaan päättänyt olla suosittelematta pakkaamistekniikan käyttöä. Jos pakkausta käytetään, tulisi sitä tehdä kohtuudella, jolloin keuhkoihin kohdistuva rasitus pienenee.

Sukellusturvallisuusseminaarin satoa – inhimillinen tekijä syy valtaosassa onnettomuuksista

Outi Kaarela haki seminaarista 

tietoa traumoista 

ja onnettomuuksien 

ennaltaehkäisystä.

Yhdeksän vuotta sukeltanut Outi Kaarela Oulun Vesimiehistä tuli sukellusturvallisuusseminaariin ammattinsa vuoksi.
- Kirurgina sukelluslääketiede ja traumat kiinnostavat. Joudun monilla aloilla miettimään onnettomuuksien ennaltaehkäisyä, miten siihen voi vaikuttaa. Luennot olivat kaikki erinomaisen hyviä. Viranomaisnäkökulma, jota en ole ennen kuullut, oli mielenkiintoinen.

Kaarelan mukaan seminaarissa tuli hyvin ilmi se, että inhimillinen tekijä on syy valtaosassa onnettomuuksista.
- Koko päivän anti oli se, että ei hosumista ennen sukellusta. Tulee katsoa, että välineet ovat kunnossa. Sukelluksen tulee olla huolellisesti suunniteltu, ettei oteta tarpeettomia riskejä.
- Jos tuntuu, että voinnissa on jotain, niin on parempi olla menemättä sukeltamaan.
- Sukeltaminen on parityöskentelyä, ketään ei tulisi jättää yksin. Pariköysikin voi joskus pelastaa.

Pasi Joronen Kangasalan VPK:sta on M2-sukelluskouluttaja ja sukellusosaston johtaja. Hän tuli hakemaan käytännön vinkkejä seuran toiminnan arkeen.

-Jos jossakin muualla on ollut menetelmiä turvallisuuskulttuurin kehittämiseen. Täällä tuli pohdintaa siitä, että tulee noudattaa tarkkaavaisuutta ja luoda rutiineja. Paritarkastus on tärkeä, sillä pystytään välttämään monta ongelmatilannetta. Hienoa oli olla tilaisuudessa, jossa on paljon sukeltajia ja turvallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä. Hyvä, että Liitto kehittää lajista turvallisempaa.

Sukellusturvallisuusseminaari keräsi Helsinkiin Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun auditorioon 120 henkilöä.

Anne Räisänen-Sokolowski kertoi kuulijoille paljon tietoa sukeltajantaudista, mutta myös keuhko-, korva- nenä- ja nielusairauksista, joita esiintyy sukeltajilla. Sukeltaminen voi aiheuttaa esimerkiksi keuhkojen ylipainevamman, välikorvan tai nenän sivuonteloiden painevaurioita ja erilaisia kaasujen osapaineiden aiheuttamia myrkytyksiä, kuten hiilidioksidi-, häkä- tai happimyrkytyksen. 

Anne Räisänen-Sokolowski kuvaili

seminaarissa sukeltajantaudin 

esiintyvyyttä ja sen oireita yksityiskohtaisesti. 

 Tutkimuksen perusteella typpikuplia tulee verenkiertoon jokaisella sukelluksella 75 % ihmisistä, mutta 25 % ei ollenkaan. Kuplat tulevat ensin laskimoverenkiertoon, mutta voivat siirtyä sieltä myös systeemiverenkiertoon. Kuplat vaurioittavat verisuonten seinämän pintakerrosta.

Tyypillisiä sukeltajantaudin oireita ovat raaja- ja nivelkivut, ihottuma, tajunnan tason lasku ja hengityksen lamaantuminen. Keuhkomuutoksia aiheutuu, kun pienet kuplat tukkivat keuhkoverenkierron. Rasitus voi avata keuhkojen laskimo-valtimo-oikovirtauksen. Vakaviin sukeltajantauteihin voi liittyä PFO, sydämen eteisten väliseinän reikä, joka puolestaan voi aiheuttaa veritulppariskin aina aivoihin saakka.

Suomessa sukeltajantautia esiintyy 30 - 50 vuodessa ja yli puolet niistä tulee kokeneille sukeltajille. Potilaille hoitoja annetaan keskimäärin 1-3 kertaa. Ensiapuhappea sai neljäsosa tautiin sairastuneista.  Sukeltajantaudeista 81 % oli oireettomia, 13 % lieviä ja 6-7 % lopetti sukeltamisen taudin saamisen jälkeen.

Suuri määrä sukelluksia altistaa sukeltajantaudille ja altistava sukellussyvyys on keskimäärin 36,1 m.
Räisänen-Sokolowski suositteleekin, että sukelluksen jälkeen ei rehkitä. Lisäksi hän suosittelee, että
sukelluksen jälkeen ei tule lentää 12 tuntiin, usean sukelluksen jälkeen 24 tuntiin.

Suurin osa sukeltajantaudeista ilmenee ensimmäisen sukelluspäivän aikana. Ja ensimmäinen sukellus aiheuttaa sen noin puolessa tapauksista. Altistava sukellusaika on kestoltaan 59 - 90 min.

Painekammiohoitoa antanut Medioxygen on lopettamassa toimintansa lähiaikoina. Jatkossa painekammiohoitoa sukeltajantautiin voi saada TYKS :ssa. Jos epäilee tarvitsevansa sitä voi soittaa TYKS :aan numeroon 02- 313 1950 Mika Valtoselle. Upinniemessä, Kuopion pelastusopistossa ja Oulun pelastuslaitoksella sijaitsevat painekammiot ovat pääasiassa vain viranomaisten omassa käytössä.

Kurt Kokko keskusrikospoliisin rikosteknisestä laboratoriosta otti yleisön haltuunsa esittelemällä aluksi oman taustansa tutkijana hauskasti. Kokko toi seminaariin uuden näkökulman: mitä viranomainen kuolemansyyntutkijana saa selville sukellusonnettomuuksista. Nykyisin saadaan paljon perustietoa tapahtumasta sukellustietokoneista. Ammattilaisten tekemä huolellinen onnettomuuspaikkatutkinta antaa vielä lisätietoa. Sukeltajan löytöpaikan ympäristöä kuvataan ja jopa videoidaan veden alla kuolinsyyn selvittämiseksi. Puolustusvoimat, rajavartiosto ja pelastuslaitos auttavat keskusrikospoliisia näissä tutkimuksissa. Viimeisen 11 vuoden aikana Keskusrikospoliisille on tullut tutkittavaksi 15 sukellusonnettomuustapausta.

Kurt Kokko kertoi suomalaisesta
ennakkotapauksesta, josta ilmeni,
että sukeltaminen tapahtuu aina sukeltajan omalla vastuulla.

Yhdessäkään tapauksessa onnettomuus ei ollut suoraan johtunut laiteviasta. Inhimilliset tekijät näyttäisivät olevan tärkeimpiä onnettomuuteen johtaneita asioita. Tutkimusten perusteella on kuitenkin ilmennyt muun muassa tällainen asia sukeltajista: jätetään kaikki niin kuin ne on… Siis varusteista ei pidetä riittävän hyvin huolta. Esimerkkinä se, että laite jäätyi, hengitysventtiilistä ei saanut ilmaa. Kokko myös näytti kuvan ruostuneesta liittimestä sekä sotkeutuneista turvaköysistä ja letkuista säiliön ympärillä yhdessä tapauksessa. 

Esiin tuli myös se, että kaasun kulutusta ja määrää ei seurata riittävästi, eikä harjoitella poikkeavissa tilanteissa toimimista. Jossakin tapahtumassa tuli ilmi, että sukeltajalle tuli kiire, kun työtehtävä ei onnistunutkaan ensimmäisellä kerralla ja se aiheutti onnettomuuden.

Seminaarissa herätti paljon keskustelua Kokon kertoma tieto suomalaisesta ennakkotapauksesta, jossa todettiin, että lain mukaan sukellusvanhin ei ole vastuussa muista sukeltajista, vaan vastuu on aina sukeltajalla itsellään. Tämä siksi, että kyseessä on harrastus.

Keskustelussa tuli ilmi se, että kun sukeltamiseen tottuu aletaan laistamaan paritarkastusta ja ryhmässäkin sukeltaessa käy usein niin, että sukeltaja huomaa olevansa yksin. Patrick Lybeck korostikin kommenttipuheenvuorossaan tarkistusrutiinien ylläpitoa tuttuudesta huolimatta.  

Kokko myös herätteli kysymystä siitä, että otetaanko turhia riskejä? Huomioidaanko riittävästi olosuhteet, vikatilanteet ja kaasun määrä pullossa. Hän painotti myös sukellusparin vastuuta välinetarkastuksessa ja yhteispelissä, kuten merkkien annossa, merkinantoköyden käytössä ja poikkeavissa tilanteissa sekä sukelluksen suunnittelussa.

Kokko totesi positiivisena asiana kuitenkin sen, että hengityskaasun laatu ja laitteiden toimintavarmuus ovat nykyisin hyvällä tasolla.

Matti Anttila kävi läpi vuoden aikana tapahtuneet seitsemän kuolemaan johtanutta sukellusonnettomuutta ja niistä opittavat asiat. Määrä oli korkeampi kuin moneen vuoteen. Keskimäärin sukelluskuolemia on 20 vuoden aikana sattunut 2,6 vuodessa. Kriittisin hetki sukelluksessa on 11. minuutti. Usein onnettomuuteen johtavat tekijät on tuotu mukana jo pinnalta.

Yhteenvetona opittavista asioista voi vetää sen, että huomiota tulisi kiinnittää sukeltamisessa pintatyöskentelyyn ja suunnitteluun.

Mikko Vikkula esitteli kuulijoille uuden version tapahtumaraportista. Se tulee olemaan Google-lomake, jonka palautus onnistuu jatkossa niin kännykällä, tabletilla kuin tietokoneellakin. Tapahtumaraportin teko helpottuu sillä sitä on yksinkertaistettu huomattavasti ja lisätietoja pyydetään sitten vain tarvittaessa enemmän. Uusi raportti tullaan ottamaan mukaan tuleviin koulutuksiin ja lomake tullaan sijoittamaan helposti löytyvään paikkaan Sukeltajaliiton sivuille.

Jouni Piispanen kertoi vielä lopuksi siitä, mitä onnettomuusanalyysin avulla voi saada selville onnettomuuksista. Niistä ilmenevät vaikuttavina asioina yksin sukeltaminen: ryhmässäkin voi sukeltaa yksin, olosuhdetekijät: aallokko ja virtaukset, puutteelliset taidot, virheelliset päätökset, aisteihin perustuvat virheet ja psykologiset tekijät.

Sukelluspari tai ryhmässä sukeltaminen ei takaa turvallisuutta, jos pariin ei kiinnitetä huomiota. Liian usein huomio keskittyy omaan tekemiseen jolloin parin tai ryhmän tarkkailu ja seuranta unohtuu. Tällöin on todellisuudessa kyse soolosukelluksesta ryhmän kaikkien jäsenten osalta.

Piispanen esitteli niin sanotun ”Swiss cheese” -mallin, jossa puutteellinen tai epäonnistunut reagointi aiheuttaa lopulta onnettomuuden. Vaikuttavina tekijöinä siinä ovat: organisaatio, puutteellinen valvonta, sopivat olosuhteet ja riskialtis käyttäytyminen, jotka johtavat onnettomuuteen. Hän veti turvallisuusasian yhteen näin: älä oleta – tarkista!

Teksti ja kuvat: Anne Kettunen