Vapaaehtoinen työ

/Kirjoittanut: Kristiina Karila/ Katson vapaaehtoistyötä kahdesta suunnasta. Työssäni Sukeltaja-lehden toimitussihteerinä etsin ja löydän innokkaita sukeltajia, joiden illan hämärinä hetkinä tuottamat jutut ja kuvat tekevät lehden. Työni on motivoida ja ohjata heitä tehtävässään ja lopuksi kiittää ja kehua. Ja pian kysyä uudelleen: Voisitko auttaa…? Lähes aina vastaus on kyllä.

Itse toimin vapaaehtoisena lapseni harrastuksessa, jalkapallossa. Leivon mokkapalaa ja keitän kahvia turnauksissa, päivitän kotisivuja, hommaan pelipaitoja ja vastaan usein kyllä, kun joku kysyy: voisitko auttaa?

On terveellistä ja opettavaista toimia sekä pyytäjänä että suostujana. Oppii katsomaan asiaa sieltä toisestakin näkökulmasta. Kun työssäni vaikkapa pettynyt kirjoittaja purkaa mieltään, kun hänen tekstinsä ei mahtunutkaan lehteen kokonaan, otan vastaan palautteen rauhaa ja tyyneyttä huokuen, sillä hänellä pitää olla oikeus pahanmielenosoitukseen. Ainoa palkka vapaaehtoisen työstä on nimittäin kiitos ja hyvä mieli, ja jos 50 % palkasta jää uupumaan, niin siitä saa reklamoida.

Omaan jalkapallopestiini olen kuitenkin ottanut töistä sen opin, että ihan jokaisesta harmittavasta asiasta en lähde avautumaan muille seuramme aktiiveille, toisille äideille ja iseille. Meillä kasvaa pihan reunassa tyyni ja järkkymätön tuomi, ja se on pitkämielisesti kuunnellut jurputustani seuratoiminnan kuohuista. Ja se tuoksuukin vielä hyvälle. Kiitos, tuomi.

Samoin olen kärppänä havainnoinut omia sisäisiä liikkeitäni sillä kriittisellä hetkellä, kun tulee se kysymys: voisitko auttaa? Miltä se tuntuu? Miksi tuntuu, että haluan sanoa kyllä? Miksi tällä kertaa haluankin sanoa ei? Mikä minua motivoi? Miten se onnistui taas puhumaan minut seisomaan koko päiväksi mutalammikkoon sateeseen – vapaaehtoisesti ja riemumielin? Tätä tarkkailua pystyn hyödyntämään suoraan työssäni: miten vakuuttaa Saku Sukelluskuvaaja siitä, että on todella hyvä idea viettää kuukauden ainoa vapaa perjantai-ilta altaan pohjassa ottamassa minulle kuva lyijypainosta tennissukassa juttua varten.

Kissa kiitoksilla elää, tiesi vanha kansa. Tiedä sitten kissoista, mutta vapaaehtoinen ainakin. Tuntuu ihanalta, kun joku sanoo 12-tuntisen turnauspäivän päätteeksi: Kiitos sinulle, hoidit tämän homman tosi hienosti. Tätäkin oppia yritän tuoda työhöni.

Kiitos sukeltavat vapaaehtoiseni, että haluatte tehdä Sukeltaja-lehteä kanssani. Teette hyvää ja tärkeää työtä, ja olen teistä ja lehdestämme ylpeä!

Ps. Haluaisitko muuten auttaa…?

Kristiina Karila
Sukeltaja-lehden toimitussihteeri
kristiina.karila@sukeltaja.fi