Reissatessani etelässä kirkkaiden vesien äärellä huomaan harrastavani nykyään enemmän snorklausta kuin laitesukellusta. Kohteesta riippuen se on yleensä vain niin paljon vaivattomampaa ja vaatii vähemmän säätämistä. Vapauden tunne on aivan erilainen kun ei ole pulloja selässä, kalojen lähelle pääsee paremmin ja liikkuminen on paljon sulavampaa. Toisaalta vaakakupin toisella puolella taas painavat aina liian lyhyiltä tuntuvat sukellukset - sitä kilpikonnaa olisi voinut kuvata vähän pidempään, ja siellä syvemmällä olevassa kivenkolossa olisi taatusti ollut jotain mielenkiintoista.
Vaikka en ole nähnyt vapaasukeltajia muualla kuin hallioloissa, valkokankaalla ja baarissa, olen salaa hieman kadehtinut aina tuon ammattikunnan edustajien suorituksia, jotka tuntuvat pitävän normaalin ihmisen rajoja pilkkanaan. Uppopallotaustani ansiosta liikun uskoakseni vedessä tottuneemmin kuin keskivertosnorklaaja, mutta en ole ikinä pitänyt itseäni vapaasukeltajana. Olen ajatellut, että sukellan jotenkin "väärin", joten vuosien saatossa minulle on pikkuhiljaa kasvanut mielenkiinto tutustua lajiin tarkemmin.
Taannoisella Malediivien matkalla oli jo tarkoitus osallistua vapaasukelluskurssille, mutta sukelluskeskuksen ainoa vapaasukelluskouluttaja oli tuolloin lomalla. Kurssi siis jäi, mutta onneksi siihen järjestyi myöhemmin mahdollisuus Suomessa. Trooppiset maisemat olivat toki vaihtuneet allasolosuhteisiin, mutta tällä kurssilla keskityttiin enemmän itse asiaan kuin fiilistelyyn - ja hyvä niin.
AIDA-kouluttajat Timo ja Mikko Pöntinen pitivät Riihimäen uimahallissa viikonlopun mittaisen AIDA ** Pool -vapaasukelluskurssin, johon osallistui kymmenkunta kaltaistani asiasta kiinnostunutta. Tahti oli leppoisa, ja kurssi piti sisällään todella paljon asiaa. Mukaan mahtui teoriaopetusta, videoita, varuste-esittelyjä ja tietysti käytännön harjoituksia. Myös varustevinkkejä tuli paljon ja laajalla skaalalla, nenäklipseistä monoräpylöihin ja köysiin. Kerrottiin, mistä varusteita kannattaa tilata, mitä ne maksavat ja mihin niitä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota. Varusteiden saatavuus ei ole aina ollut itsestäänselvyys, ja monet pitkän linjan harrastajat ovatkin askarrelleet ja tuunanneet omia varusteitaan autotallista löytyneistä jämämateriaaleista odotellessaan, että suuret markkinat tekevät tuloaan.
Kaiken lähtökohtana kurssilla oli kuitenkin turvallisuus - teoriaosioissa käytiin läpi vapaasukeltajan fysiologiaa, altaalla opeteltiin turvasukeltajana toimimista ja tajuttoman vapaasukeltajan pelastamista. Kouluttajat muistuttivat myös jatkuvasti, että vapaasukeltaminen on täysin turvallinen harrastus oikein tehtynä. Kaikkia harjoituksia ja suorituksia valvottiin tarkasti, ja samalla iskotettiin kurssilaisten mieleen vastuullisen toiminnan periaatteet alusta pitäen.
Turvallisuuden ohella toinen tapetilla ollut asia oli rentous. Aiemmat vapaasukelluskokeiluni ovat olleet aina enemmän tai vähemmän jonkinlaista suorittamista - on kokeiltu hengenpidätysennätyksiä ja pituussukellusennätyksiä. Parhaat tulokset on tehty muutamia vuosia sitten, kun lähestulkoon asuin uimahallilla ja treenimääräni olivat aivan toisissa sfääreissä kuin nykyään.
Nyt lähtökohta tekemiseen oli täysin erilainen. Vaikka kurssi olikin vain pintaraapaisu vapaasukellukseen, niin jotain oleellista tarttui mukaani. Kurssilla tehdyt harjoitukset eivät olleet mitään suorituksia. Ne olivat vain kokeiluja. Keskitytään, rentoudutaan ja lähdetään tekemään. Kuulostellaan samalla omaa kroppaa ja fiiliksiä. Jos tuntuu hyvälle, jatketaan sukellusta vähän pidemmälle ja pidätetään henkeä vähän kauemmin.
Kurssin läpäisemiseksi vaaditaan hyväksytyn teoriakokeen lisäksi 40 metrin sukellus räpylöillä ja kahden minuutin hengenpidätys. Totta puhuakseni, olin ennen kurssia hieman huolissani tuosta hengenpidätysvaatimuksesta. Ennätykseni on kolme minuuttia, mutta kuten sanoin, siitä oli vuosia. Altaalla tein kuitenkin kunnollisen rentoutumisen ja keskittymisen seurauksena helposti muutaman kappaleen minuutin-puolentoista mittaisia lämmittelyjä. Kouluttaja pyydettiin ottamaan aikaa ja tarkkailemaan kahden minuutin yritystäni, kun sanoin olevani siihen valmis. Kello laitettiin käyntiin, kun painoin pääni pinnan alle. Kahden minuutin sijaan pidätin hengitystä kolme minuuttia.
Sivusin siis omaa ennätystäni, ja halutessani olisin myös rikkonut sen helposti. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyse suorituksesta eikä ennätysten rikkomisesta. Kyse oli rennosta kokeilusta, jonka annoin vain jatkua, koska oli hyvä fiilis.
Tuolla hetkellä ymmärsin ottaneeni pienen askeleen lähemmäs ihailemiani vapaasukeltajia.
- - -
Mitkä ovat sinun fiiliksesi vapaasukelluksesta? Mikäli et vielä harrasta mutta haluaisit tutustua lajiin, niin Freediving Team of Finlandin (FDTF) sivuilta löytyy tietoa vapaasukelluskursseista ja -introista sekä paljon muusta. Lue lisää osoitteesta www.freedivingfinland.net.
P.S. ...kun kerran mainitsin aiemmin siitä fiilistelystä, niin bonuksena tähän loppuun vielä yksi eeppisimmistä videoista koko Internetin historiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti