Vuosi 2014 on pyörähtänyt käyntiin, ja kilpalajien osalta on myös ehditty käynnistellä kuluvaa vuotta. Hämeenlinnassa pidettiin No Fins -vapaasukelluskisat, joissa kilpailtiin staattisessa hengenpidätyksessä sekä pituussukelluksessa ilman räpylöitä. Uppopallovuosi käynnistyi perinteisellä Rixu-cupilla, ja myös yksi SM-sarjakierros on jo ehditty pelata. Uppopallon osalta lähitulevaisuutta on myös helmikuun viimeisenä viikonloppuna Turussa pidettävät PM-kilpailut. Sukelluskalastajien kilpailukalenteri lyödään lukkoon helmikuun aikana, ja räpyläuinnissa on havaittavissa mielenkiintoista kuohuntaa, kun klassisen uinnin kilpailuihin pyritään järjestämään myös räpyläuintistartteja.
Viime vuonna laadittu ja tämän vuoden alusta voimaan tullut Sukeltajaliiton strategia määrittelee kilpalajien osalta seuraavaa:
Sukelluksen kilpailulajeista pyritään saamaan helpommin lähestyttäviä tuomalla niitä esille etenkin nuorisotapahtumissa.
Kilpailulajien yhteistoimintaa tehostetaan lajirajat ylittävällä vuoropuhelulla ja osaamisen jakamisella.
Huipputason urheilijoille ja valmentajille annetaan mahdollisuuksia syventää osaamistaan asiantuntijapalveluiden avulla.
Kilpailulajeja pidetään esillä, ja kilpailujen tuloksia julkaistaan Sukeltajaliiton viestintäkanavissa sekä tarjotaan medialle julkaistavaksi.
Liitto ei hyväksy dopingin käyttöä urheilussa. Liitto sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevia urheilun antidopingsäännöstöjä ja pyrkii omalla toiminnallaan edistämään puhdasta urheilua.
Toiminnan tavoitteena on paitsi kehittää lajeja itsenäisesti, myös tehdä yhteistyötä lajien kesken. Vuosi 2014 tulee näyttämään näiden tavoitteiden valossa erittäin antoisalta. Otetaanpa muutamia esimerkkejä, mitä on kaavailtu.
Kilpalajien tuominen lähemmäs nuorisotoimintaa
Liiton jäsenistössä tapahtuu pieni murros aina siinä vaiheessa, kun kasvetaan norppaiästä ulos. Luonnollisena jatkumona on laitesukeltaminen, mutta jos nuori ei koe sitä omakseen, koko sukellusharrastus jää helposti pois. Sukeltajaliiton alta löytyy kuitenkin upeita kilpalajeja, joiden myötä sukellusharrastusta voi jatkaa vaikka laitesukeltaminen ei kiinnostaisikaan - tai miksei myöskin sen ohella. Perinteisesti ongelmana on kuitenkin ollut hankala "sisäänpääsy" kilpalajeihin - omalla norppaohjaajalla ei välttämättä ole oikeanlaista tietotaitoa, omassa seurassa ei harrasteta kilpalajeja tai harrastajamäärät ovat niin pienet ettei realistista mahdollisuutta järkeviin harjoituksiin ole. Syitä voi olla monia, mutta uskoisin että suurin tekijä on siinä, että kilpalajit koetaan jotenkin etäisinä.
Tätä ongelmaa taklataan yhteistyöllä Nuorisovaliokunnan kanssa. NuVaKun toimesta on kasattu ryhmä, joka toimii linkkinä kilpalajien ja nuorten välillä. Tekeillä on mm. ohjeistus vapaasukellusharrastukseen tutustumisesta nuorille sekä lajiesittelyjä tulevissa nuorten tapahtumissa. Kuten rivien välistä saattaa lukea, tämän kaiken tavoitteena on tehdä kilpalajeista helpommin lähestyttäviä ja sitä kautta saada lisää nuoria harrastajia lajeille.
Kilpalajien yhteistoiminta
Viime syksyn suunnittelukokouksessa ja tämän vuoden avauskokouksessa oli ilo huomata, että aitoa tekemisen halua löytyy lajien kehittämiseksi. Vaikka lajit ovat keskenään erilaisia, niiden kanssa painitaan monesti samantyyppisissä ongelmissa. Tavoitteena on, että joka kerta ei tarvitsisi keksiä pyörää uudelleen, vaan voitaisiin keskittyä ratkomaan ongelmakohtia kaikkia lajeja hyödyttävällä, keskitetyllä tavalla. Lähitulevaisuudessa kokoonnumme yhteen kilpalajien edustajien kanssa ja viemme suunnitelmia edelleen kohti konkretiaa.
Kilpalajeja yhdistävässä hallitapahtumassa on tarkoitus pitää esittelyjä kaikista lajeista ja näyttää harrastajille ja yleisölle, mitä kaikkea Sukeltajaliiton kilpalajien piirissä puuhataan.
Vapaasukeltajat ja sukelluskalastajat virittelevät yhteistä toimintaa kesäleirillä, jossa vapaasukeltajat valmentavat sukelluskalastajiamme parempiin sukellussuorituksiin. Tavoitteena on, että muutkin kuin kreikkalaiset löytävät turskia Suomesta ;)
Myös kilpailumääräysten saattaminen ajan tasalle kuuluu tähän kategoriaan. Nykyiset kilpailumääräykset ovat yli kymmenen vuoden takaa, eivätkä ohjeet ole kaikilta osin enää relevantteja.
Kilpailutapahtumien videoinnissa ja niiden lähettämisessä livenä nettiin on varmasti siinäkin paljon yhteisiä intressejä, joita kannattaa hyödyntää yli lajirajojen.
Huipputason urheilijoiden osaamisen kehittäminen
Kaikkien lajien maajoukkue-edustajien ja -valmentajien yhteisessä valmennuspäivässä pyritään herättelemään ajatuksia tehokkaammasta ja tuloksellisemmasta treenaamisesta sekä ylipäätään tasapainoisemmasta elämästä urheilijana. Koska kaikkea ei kuitenkaan voi eikä kannata tehdä itse, osaamisen kehittämisessä tullaan käyttämään myös ulkopuolisia ammattivalmentajia. Tämä mahdollistaa valmentajien keskittymisen lajikohtaiseen osaamiseen, joka meillä on perinteisestikin ollut hyvissä kantimissa. Ulkopuolista luennoitsijaa koeponnistettiin jo uppopallon maajoukkue-edustajien kanssa, ja palaute oli positiivista.
Työlistalla on myös Valmentajan polku -tyylisen apuvälineen luominen, joka auttaisi valmentajaa määrittämään oman osaamisensa ja kehityskohteensa, jotta hän pystyisi entistä täyspainoisemmin auttamaan urheilijoita kohti tavoitteita.
Kilpalajien näkyvyyden kehittäminen
Lajit alkavat olla lähempänä harrastajiaan sosiaalisen median ja omien nettisivujen myötä. Myös suhteet ulkoisiin medioihin ovat aiheuttaneet hyväksyvää nyökyttelyä. Parannettavaa kuitenkin on. Toivottavaa olisi, että keskeiset kisatulokset päätyisivät myös Sukeltajaliiton kanavien kautta julkaistaviksi. Tämä antaa vastuuta paitsi valiokunnille, myös kisatapahtumien järjestäjille. Tämän osalta ei vielä ole kuin karkeita suunnitelmia, mutta allekirjoittanut ja Kristiina toimistolta sparraavat mielellään tämän asian tiimoilta. Vaikka mikään kilpalajeistamme ei saavuttaisikaan lätkän tai futiksen harrastajamääriä, niin ei se lajeista tee yhtään sen vähempää mielenkiintoisia.
Antidopingtyö
Liiton edustusurheilijat sitoutuvat noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa antidopingsäännöstöä, ja Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry tulee jatkossakin tekemään pistotarkastuksia maajoukkueleireillä ja kisatapahtumissa. Myös kilpailulisenssiä ostava urheilija sitoutuu noudattamaan antidopingsäännöstöä, vaikka ei maajoukkueen edustajana toimisikaan. Lähtökohtaisesti jokaisen kilpailevan urheilijan tulisi pitää huolta siitä, että urheilee puhtaasti. Tietämyksessä on varmasti monenlaisia aukkoja, mutta niitä pyritään täyttämään esim. jakamalla antidopingohjeistuksia maajoukkueurheilijoille. Lisäksi ADT järjestää urheilijoille koulutuksia, joita tullaan mahdollisesti hyödyntämään tietämyksen jakamisessa.
Huoh. Tekstistä tuli pitkä kuin nälkävuosi, mutta toivottavasti jaksoit lukea!
Tällaisia suunnitelmia ja toimia vuosi 2014 tulee siis pitämään sisällään kilpalajien osalta. Tekemistä on paljon, mutta intokin on onneksi kova! Jos haluat jakaa ajatuksia tämän tiimoilta tai jopa ottaa koppia jostain asiasta, niin tule rohkeasti nykäisemään hihasta =)
Loppuun vielä sekalainen kokoelma linkkejä. Todennäköisesti unohdin jotain, mutta kuten huomaat, lajeilla on kyllä näkyvyyttä jonkin verran jo nykyisellään. Miten saataisiin suuri yleisö kiinnostumaan?
Rixu-cup on perinteisesti avannut uppopallovuoden ja kerännyt monentasoisia joukkueita Riihimäelle, sekä Suomesta että ulkomailta. Parhaimpina vuosina kaksipäiväisenä pidetty turnaus on osanottajamäärien hieman pienentyessä ja asettuessa noin kymmenen joukkueen tuntumaan pidetty jo vuosia yhden päivän mittaisena. Tänä vuonna turnaukseen osallistui tasan kymmenen joukkuetta, joihin kuului myös kaksi naisten joukkuetta sekä yksi edustaja ulkomailta, Bromma Caviar Tukholmasta.
Isäntäseura Riihimäen Urheilusukeltajien yhteisponnistuksena järjestämä turnaus on vedetty läpi jo niin monta kertaa vuosien saatossa, että järjestelyt tuntuivat onnistuvan kuin itsestään, vaikka varsinaista vetovastuuta ei ollut erikseen kellekään annettu. Pelialue oli laitettu kuntoon jo edellisenä iltana, joukkueet, tuomarit ja toimitsijat saatiin paikalle, pelit kuvattiin ja heijastettiin uimahallin kahvilaan viritetylle screenille ja koko pitkä päivä sujui suunnitellun aikataulun mukaisesti. Järjestelyistä tulikin kiitosta, ja kootut kiitokset vielä allekirjoittaneenkin osalta koko sekalaiselle järjestelytoimikunnalle lienevät enemmän kuin paikallaan. Hienosti toimittu, tytöt ja pojat!
Myös jäähypenkeillä juhlistettiin kansainvälistä tunnelmaa
Suurin osa peleistä oli yllättävän tasaisia, vaan eipä suhteellisen lyhyt kahdentoista minuutin peliaikakaan toisaalta antanut aineksia suurille maalieroille. Isäntäseura oli tyly vieraille, ja miesten sarjan voittajaksi selviytyi Riihimäen Urheilusukeltajat. Hopea matkasi Hämeenlinnaan ja Pronssi Tukholmaan. Naisten ja nuorten yhdistettyyn sarjaan osallistui vain kaksi joukkuetta, jotka kuitenkin pelasivat oman tynkäsarjansa lisäksi myös miesten sarjassa. Nasut pokkasi kirkkaimmat mitalit, ja Najadit hopeiset.
Tampere-RiUSuk - vapaapallo valkoisia vastaan
Pelien välissä jaettiin maajoukkueiden edustajille ja valmentajille myös arvokasta tietotaitoa, kun Optimal Performancen Joni Jaakkola kävi pitämässä luennon tuloksellisesta treenaamisesta ja tasapainoisesta elämästä.
Tuhtia asiaa...
...ja tiukkaa keskittymistä.
Uppopallon kaltaisessa marginaalilajissa, jossa kaikki tapahtuu pienissä ympyröissä, oman toimen ohella ja harrastelijapohjalta, on tarpeen aina toisinaan katsahtaa myös oman altaan ulkopuolelle ja hakea vinkkejä ja virikkeitä ja tutkailla miten asioita tehdään muualla. Joni pystyikin ammattivalmentajan pitkällisellä kokemuksella herättämään ajatuksia treenaamisesta, ruokavaliosta, levosta sekä kehonhuollosta. Kysymyksiä sateli ja keskustelu kävi vilkkaana vielä pitkään luennon jälkeenkin, ja etenkin naisten maajoukkueen edustajat olivat ihastuttavan aktiivisia ja hyvin perillä asioista.
Innokkaimmat pääsivät fanikuvaan Jonin kanssa =)
Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä, kiitokset kaikille tavalla tai toisella mukana olleille!
Jokihelmisimpukoita Hyrynsalmella - Pekka Lehtonen / Metsähallitus 2013.
Koulutettu
tutkimussukeltaja – mihin kaikkeen sitä voikaan käyttää? Jos sen päätyö on olla
Metsähallituksen meribiologi ja tehdä vedenalaista habitaattikartoitusta, sitä
voi lisäksi käyttää ainakin vedenalaisten luontopolkujen rakentamisessa,
järvien kulttuuriperinnön kartoittamisessa, sukeltajatapahtumien
järjestämisessä ja monessa muussa. Tuohon muu –kategoriaan kuuluvat syksyn
raakkukartoitukset, joita lähdin tekemään kollegani Pekka Lehtosen kanssa
Hyrynsalmelle.
Kainuun
Helmenkalastajat –hanke ammentaa nykyisin elävien raakkujen etsinnät
historiallisen helmenkalastuksen pohjalta. Oletusarvona on, että kun raakku eli
jokihelmisimpukka suojeltiin vuonna 1955, se on silti saattanut säilyä monilla
samoilla paikoilla, josta sitä aikanaan kalastettiin helmien toivossa.
Raakkuhan on pitkäikäinen laji, parhaimmillaan se saattaa elää yli 200 vuotta. Elinkiertonsa
elinympäristön suhteen se on kovin vaativa, ja uusia pieniä raakkuvauvoja
saikin etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Pekka etsii raakkuja vesikiikarilla - Essi Keskinen / Metsähallitus 2013.
Päästiinhän sitä sentään sukeltamaankin! GoPro -kameralle on rakennettu kätevä ja käsiinsopiva valkoinen kehikko, eikä kamera tärise juuri lainkaan. Essi Keskinen / Metsähallitus 2013.
Syyskuun
loppupuolella minä ja Pekka pakkasimme Toyota Hilux –maasturin pitkän
takaluukun täyteen sukellusvarusteita, peräkärryyn mahdutettiin mönkijä ja sen
kärry sekä kumivene moottoreineen. Kainuun Helmenkalastajat –hanke halusi mukaan
sukeltajia, moni raakkujoki kun on syvä ja leveä. Kainuun hankkeen edetessä
tulimme pikemminkin siihen johtopäätökseen, että Kainuusta on puuttunut jokia
kun kaiken maailman puropahaset on nimetty joiksi. Suurin osa työstä tehtiinkin
kahlaamalla (=konttaamalla ja ryömimällä) ja vesikiikarilla kivien väleihin
tiiraillen.
Päästiinhän sitä
kuitenkin sen verran sukeltamaankin, että mukaan tulleet pullot saatiin
työrupeaman aikana käytettyä tyhjiksi. Hedelmällisin sukellus tapahtui Tuomijoella, johon oli kutsuttu mediaa paikalle.
Kivimppu yrittää piilotella sukeltajalta. Pekka Lehtonen / Metsähallitus 2013
Tuomijoella on
mutka nimeltä Sandy, Hiekkainen, paikallisten mukaan Sändi. Joki tekee hurjan
mutkan lähes pystysuoran yli kymmenen metrin korkuisen hiekkatöyrään
alapuolella. Kumivene laskettiin alajuoksulta, pakattiin sukeltajilla ja
sukellusvälineillä ja ajettiin yläjuoksulle Sändille, missä toimittajat jo
odottelivat.
Sukellusvarusteet
päälle ja Essi laidan yli veteen. Mennessäni ajattelin, että eipä ole juuri
toivottomamman näköistä raakkupaikkaa, leveä ja hitaasti virtaava
hiekkapohjainen ruskeavetinen joki. Ensimmäinen jokihelmisimpukka löytyi
kuitenkin lähes heti ja media oli innoissaan. Samalla reissulla löytyi
pikkujärvisimpukoita, kaljatölkkejä, eväsrasioita ja kahvipannu.
Rapu saapui katsomaan sukeltajaa. Pekka Lehtonen / Metsähallitus 2013
Täytyy myöntää,
että meribiologin mielestä oli varsin eksoottista sukeltaa välillä myös jokien
ja purojen pohjia kaukana Kainuun vaaramailla. Järvisieni kasvatti eksoottisia
vihreitä ”sormiaan” pohjassa, majavat rakentelivat patojaan, mutuparvet
vilahtelivat vesisammalten seassa ja sorjat tammukat ja harrit lepäilivät
akanvirroissa.
Jos haluat tietää enemmän raakkujen ihmeellisestä elämästä, käy kurkistamassa blogi osoitteessa
Sukeltajaliitto järjesti yhteistyössä Kemin urheilusukeltajien
kanssa pohjoisen aluetapaamisen 16.11.2013. Tilaisuudessa ohjelmassa oli esitelmiä
ja Sukeltajaliiton toimintaa tänään ja tulevaisuudessa. Pääpaino oli kuitenkin
pohjoisen sukellusseurojen toimintaan liittyvissä asioissa. Tilaisuuteen
osallistui yhteensä 20 henkilöä 10 sukellusseurasta.
Tilaisuuden aluksi Metsähallituksen tutkija Essi Keskinen
kertoi retkeilyalue Hossan vesistöjen tutkimuksista ja kartoituksista
sukeltamalla. Museoviraston Sallamaria Tikkanen kertoi viime kesänä Kemin
edustalla tapahtuneesta hylkykartoituksesta, jossa pohjoisen seurat olivat
olleet aktiivisesti mukana. Lisäksi Sallamaria kertoi muistakin Museoviraston
hylkyprojekteista mm. Vrouw Maria, St. Mikael ja Kronprins Gustaf Adolf.
Vrouw
Marian ja St. Mikaelin hylyistä on parhaillaan menossa näyttely Turun Forum
Mariniumissa nimeltään Mereen menetetyt – Vrouw Marian ja St. Mikaelin tarina.
Näyttelyssä voi tutustua Vrouw Maria -hylkyyn 3D-animaatiossa, joka ”melkein”
vastaa sukeltamista hylyllä. Näyttely jatkuu 6.4.2014 saakka. Kronprins Gustaf
Adolf -hylky löytyy Museoviraston ylläpitämästä vedenalaisesta puistosta
Helsingin edustalla. Puistoon on vapaa pääsy. Lisäksi tulossa on myös Kannu ja
kirkonkello – hylkytarinoita keskiajalta -näyttely Suomen merimuseossa
9.5.2014–18.1.2015. Näistä projekteista ja näyttelyistä löytyy lisätietoa
Museoviraston Internet-sivuilta. Esitelmät olivat mielenkiintoisia ja
herättivät paljon keskustelua.
Iltapäivän osuudessa toimin itse vetäjänä, ja siinä
käsiteltiin Sukeltajaliiton ja pohjoisten seurojen toimintaa tänään ja
tulevaisuudessa. Tilaisuudessa oli hyvä henki. Moniin kysymyksiin saatiin
tyydyttävä vastaus. Muutaman kysymykseen/ehdotukseen jäätiin kuitenkin vielä odottamaan
vastausta. Nämä asiat toimitetaan muistiona Sukeltajaliiton hallitukselle.
Kemissä juhlittiin myös Kemin urheilusukeltajien
40-vuotispäivää. Juhlassa seura palkitsi seuratyössä ansioituneita jäseniään. Juhlassa
vieraili tietysti myös Joulupukki, joka jakoi tilaisuuden naisväelle pienet
selviytymispaketit – kun miesväki on aina sukeltamassa.
Lopuksi vielä seuran puheenjohtajan, Jorma Vähän ”pakina”
juhlien jälkeen:
”Näin sitä on sitten juhlahumut takana. Kauheasti tappioita
ei tullut. Mitä nyt sihteerin reppu, vaihtunut puvuntakki, kaulariipus. Mutta
löytynevät kyllä ja vaihtavat omistajaa takaisin piakkoin. Ennen kaikkea meidän
pienvene-rahasto sai taas pelkällä "sukeltajien talkootyöllä" hyvän
lisän kassaan. 27€! Pantiin melkein paremmaksi kuin Sarven-hylkytalkoiden
"tuotos" 27.75€. On ne, aika velikultia, on juu! Pitää viedä parissa
erässä kauppaan. Sattuu joku tuttu näkemään ja ounastelee että voi, voi noinko
on heikkoa jo elämä. Vain kaksi säkillistä!? Moni asia sai uuden käänteen ja
toistettiin varmuuden vuoksi heti useampaankin kertaan. Että menee varmasti
perille. Ja unohtuu aamuun mennessä.”
/Teksti: Kari Savolainen/ Lauantaina 26.10. Keski-Karjalan Sukeltajat ry juhli 30 vuotista taivaltaan. Vuoden 2006 loppuun saakka Kiteen Urheilusukeltajat ry nimellä toiminut seura on perustettu 7.7.1983. Vuoden 2007 alussa Kesälahden Urheilusukeltajat ry yhdistyi Kiteen Urheilusukeltajat ry:n kanssa ja tuolloin käyttöön otettiin nykyinen Keski-Karjalan Sukeltajat ry.
Seura on onnistunut motivoimaan toimijoitaan hyvin, siitä on osoituksena sekin, että juhlissa oli mukan neljä perustajajäsentäkin. Nuorisotyön tärkeys on myös ymmärretty seurassa hyvin, niinpä Norpparyhmä toimii täysillä kierroksilla. Viranomaisyhteistyö on myös hoidettu mallikkaasti, mistä on osoituksena toimiva Vapepa-sukellusryhmä.
Juhliminen alkoi rennosti saunomisella. Saunan jälkeen oli vuorossa huomionosoitusten vastaanotto Koivikon Kievarissa. Itselläni oli mieluisa tehtävä ojentaa Sukeltajaliiton huomionosoitus Keski-Karjalan
Sukeltajien puheenjohtajalle Jouni Saarelle ja samalla onnitella seuran muita hallituksen jäseniä. Joensuun Urheilusukeltajien pöytästandaarin ojensi Helena Nuutinen ja Savonlinnan Urheilusukeltajien pöytästandaarin puolestaan Pasi Lensu.
Ruokailun jälkeen pidin Sukeltajaliiton tervehdys/onnittelupuheen ja välittömästi tämän jälkeen jaoin paikallaolleille, ansioituneille seuratoimijoille Sukeltajaliiton myöntämät huomionosoitukset. Pronssiset ansiomitalit saivat Taneli Tiittanen, Pirjo Koponen, Timo Tynkkynen, Arto Möttönen ja Jouni Saari. Liiton standaarin sai Pekka Sorsa.
Illan aikana Pasi Lensu piti mielenkiintoisen esitelmän tulevasta elokuvaprojektista, jossa tulee olemaan runsaasti hänen kuvaamaansa materiaalia veden alta. Elokuva tulee saamaan ensi-iltansa joskus ensi vuoden lopulla, sen nimi on Veden tarina. Kannattaa käydä katsomassa!
Erno Olkkonen kertoi seuran historiasta ja historiikkien kasaamisista.
Iltaan mahtui myös hanurimusiikkia, tietokilpailua sekä paljon vapaata seurustelua ja mukavia juttutuokioita vanhaa muistaen ja uutta suunnitellen.
Juhlat onnistuivat loistavasti, oli kivaa olla mukana! KIITOKSET JA ONNITTELUT vielä kerran!
No limits - Herbert Nitsch, The deepest man on the Earth, mailman syvyyssukellusennätyksen haltija
Päivän odotetuin luento lienee useimpien mielestä oli Herbert Nitschin tarina, joten se saa tässäkin selkeästi eniten palstatilaa. Herbert on Natalie Molchanovan ohella maailman menestynein vapaasukeltaja, ja hänen nimissään on 32 maailmanennätystä - niiden joukossa myös maailmanennätys syvimmästä No limits -sukelluksesta, jossa mennään lisäpainon avulla alas ja nostolaitteella/pussilla ylös. No limits ei kuulu AIDAn virallisiin kilpailulajeihin, ja edustaa selkeästi vapaasukelluksen riskialtista ja vaarallista suuntausta. Ennätysyrityksissä on vuosien saatossa kuollut tai vakavasti loukkaantunut useita sukeltajia.
Herbert itse kävi viime vuonna erittäin lähellä kuolemaa ennätysyrityksessään sukeltaa 800 jalkaan, eli lähes 250 metriin. Sukellusta oli valmisteltu kauan, se oli saanut jo etukäteen erittäin paljon medianäkyvyyttä, laitteistoa oli testattu paljon ja kaikki potentiaaliset vaaranpaikat pyritty ottamaan huomioon. Herbertin nimissä oleva aiempi maailmanennätys oli 214 metriä, ja uutta ennätysyritystä varten oli rakennettu uusi kelkka, joka toi mieleen lähinnä ihmistorpedon.
Kelkka liikkuu sen verran kovaa vauhtia, että siihen oli rakennettu jarrut joilla kyydissä ollut sukeltaja pystyi hidastamaan vauhtia sekä alas mennessä että palatessa pintaa kohti. Ennätyssukelluksen tavoitteena oli sukeltaa 800 jalkaan. Sukeltajantauti on todellinen riski myös vapaasukeltajille erittäin syvissä sukelluksissa, joten nousu piti suunnitella sen mukaisesti. Herbertin oli nousuvaiheessa määrä alkaa hidastamaan kelkan vauhtia noin sata metriä ennen pintaa, jonka jälkeen kelkka oli ohjelmoitu pysähtymään nousuvaiheessa 10 metrin syvyyteen. Siinä syvyydessä oli tarkoitus irroittautua kelkasta, pitää minuutin mittainen turvapysähdys, ja sukeltaa omin voimin pintaan.
Laskeutuminen meni aivan suunnitellusti, ja Herbert kävi 831 jalan eli 253 metrin syvyydessä. Nousu alkoi suunnitellusti, mutta homma meni pahasti pieleen noin sata metriä ennen pintaa, jolloin Herbert menetti tajuntansa typpinarkoosin vuoksi. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta vapaasukelluksessa, joten sitä ei oltu otettu suunnitelmissa huomioon. Koska Herbert oli tajuton, hän ei pystynyt kontrolloimaan kelkan vauhtia vaan tuli pintaa kohti aivan liian nopeasti. Kelkka toimi muuten suunnitellusti ja pysähtyi kymmenen metrin syvyydessä, josta turvasukeltajat nostivat tajuttoman sukeltajan pintaan. Nousunopeutta ei kuitenkaan kontrolloitu ja suunniteltu turvapysähdys jäi tekemättä. Herbert virkosi pinnassa, pyysi happipullon, repi turvasukeltajalta maskin päästä ja sukelti takaisin kymmeneen metriin tekemään 20 minuutin mittaisen turvapysähdyksen puhdasta happea hengittäen. Se saattoi auttaa vielä pahemmilta sukeltajantaudin vaurioilta, mutta siitä huolimatta Herbert sai useita aivoninfarkteja.
Hänet kiidätettiin pikaveneellä ensin rantaan, sieltä ambulanssikoneella Ateenaan painekammioon. Viikon mittaisen hoidon jälkeen hänet vietiin edelleen Saksaan kuukauden mittaiseen ylipainehappihoitoon, jonka jälkeen Wieniin usean kuukauden mittaiseen kuntoutukseen, jossa hänen käytännössä piti opetella puhumaan ja kävelemään uudelleen. Hän ei tunnistanut ystäviään eikä muistanut sukellusta.
Nyttemmin Herbert Nitsch on jo kuntoutunut sen verran hyvin, että hän kiertelee luennoimassa kokemuksistaan, ja on käynyt kokeilemassa jo vapaasukeltamistakin. Kilpavapaasukellusura taitaa kuitenkin hänen kohdaltaan olla loppu. Red Bull teki dokumentin hänen sukelluksestaan ja toipumisestaan. En löytänyt dokkaria mistään vapaasta levityksestä, mutta laittakaa toki kommenttia jos löytyy jostain (laillisista) kanavista!
Herbertin oman kuvauksen sukelluksesta voit lukea täältä ja Red Bullin tekemän haastattelun täältä.
Possibilities and limitations with apnea diving - Dr. Erika Schagatay, Professor of Animal Physiology, Mid Sweden University, Sweden
Erikan toinen luento oli hieman ensimmäistä tieteellisempi, ja käsitteli vapaasukelluksen mahdollisuuksia ja rajoituksia. Edellisessä esityksessä olimme kuulleet, että myös vapaasukeltaja voi saada sukeltajantaudin ja kärsiä typpinarkoosista.
Tässä esityksessään Erika vertaili ihmisiä muihin sukeltaviin nisäkkäisiin, ja kyllä meillä vielä hieman kehittymisvaraa on. Sukeltavat nisäkkäät voidaan jakaa kolmeen lohkoon - matalalle, keskisyvälle ja syvälle sukeltavat. Kuten arvata saattaa, muutamat valaslajit hallitsevat kärkisijoja lähes kahden kilometrin syvyisillä sukelluksillaan. Ihmisten suoritukset löytyvät sieltä matalalle sukeltavien matalammasta päästä. Mielenkiintoinen havainto kuitenkin oli, että vaikka jotkut muutkin nisäkkäät saattavat useimmin tehdä noin 30 metrin sukelluksia, ne sukeltavat ilman mitään tunnettua syytä välillä myös kahteensataan metriin - ehkä vain kilpailumielessä.
Erika myös mainitsi, että vaikka oppikirjoissa opetetaan että ihminen alkoi kehittyä apinasta juostessaan savanneilla riistan perässä (tai karkuun), niin tutkimusten mukaan siihen aikaan ei itse asiassa ollut savanneja lainkaan. Ehkäpä apinan kehittyminen ihmiseksi alkoikin uima- ja sukellustaidon kehittymisellä?
Fit-to-dive examination of a competitive freediver - Dr. Johan Dahlström, Swedish Sport Diving Federation
Johan on aktiivinen vapaasukeltaja ja Ruotsin ennätyksen haltija Constant Weightissä (CWT), eli syvyyssukelluksessa räpylöiden kanssa. Lisäksi hän on sukelluslääketieteeseen perehtynyt lääkäri, ja Ruotsin Urheilusukellusliiton SSDF:n kilpailulääkäri. Hänen luentonsa aiheena oli vapaasukeltajien lääkärintarkastus - aihe, josta ei lajin lyhyehkön historian vuoksi ole juurikaan vakiintuneita käytäntöjä. Disclaimerina Johan mainitsi, että ei aiokaan kertoa faktoja tai oikeita totuuksia, vaan omia (valistuneita ja hyvin perusteltuja) mielipiteitään.
Vapaasukeltajien lääkärintarkastukset tulevat tarpeeseen sekä sukeltajien että kisajärjestäjien vuoksi. Kilpailuhenkisimmät ihmiset eivät lajista riippumatta pysty aina myöntämään edes itselleen, että joskus olisi parempi vain jättää kilpailutapahtuma tai ennätysyritys väliin. Järjestäjillä taas saattaa olla hermostuneet oltavat, kun kilpailijat koettelevat omia rajojaan. Tämän vuoksi kaikille osapuolille tuo osaltaan helpotusta tieto, että sukeltajalla ei ole terveydellisiä ongelmia, jotka estäisivät suorituksen.
Kuten sanottua, laji on sen verran tuore että vielä ei välttämättä tiedetä kovinkaan hyvin mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon vapaasukeltajan lääkärintarkastuksessa. Johan heitteli hyviä tärppejä, mutta kiteytti asian hienosti, että yleensä sukeltajalla itsellään on paras tieto siitä onko hänellä kaikki ok. Lääkärintarkastuksen tulisikin edetä keskustelevassa hengessä, mutta toki lääkärinkin tulee osata kysyä oikeita kysymyksiä. Paljon on vielä opittavaa siis puolin ja toisin, mutta oma vaikutelmani oli, että Ruotsissa ollaan menossa kovaa vauhtia oikeaan suuntaan.
Ylipainehappihoidon indikaatiot: Häkämyrkytyksen hoito - Dr. Olli Arola, Turku University Central Hospital, Finland
Olli piti luennon nykyaikaisesta ylipainehappihoidosta, joka Suomessa on keskittynyt vahvasti Turkuun. Vaikka painekammio onkin sukeltajien mielissä assosioitunut sukeltajantaudin hoitoon, niin ainoastaan noin 10% potilaista on sukeltajia. Suuri osa hoidoista tehdään häkämyrkytyksen uhreille sekä esim. joidenkin lihansyöjäbakteerien hidastamiseksi. TYKSin kammio on Suomen ainoa, jossa voidaan antaa tehohoitoa. Vuosien saatossa myös Puolustusvoimien kanssa on tehty läheistä yhteistyötä.
Ollin luennon päätteeksi otettiin vielä luennoitsijat yhteen nippuun vastaamaan yleisön kysymyksiin, jonka jälkeen teimme tutustumiskierroksen TYKSin ylipainehappihoitoyksikköön.
Anne Räisänen-Sokolowski, Johan Dahlström, Kimmo Lahtinen, Herbert Nistch ja Erika Schagatay
Vapaasukelluksen pintaa vasta hieman raapaisseen näkökulmasta päivä oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Omissa silmissäni seminaari toimi myös kohtuullisen merkittävänä tunnustuksena vapaasukellukselle lajina - kyse ei ole enää pelkästään kuriositeetista, vaan oikeasta vaihtoehdosta laitesukelluksen rinnalla.
Suomen sukellus- ja ylipainelääketieteellinen yhdistys SSLY järjesti yhdessä Sukeltajaliiton ja Turun yliopistollisen keskussairaalan kanssa vapaasukellukseen keskittyvän seminaarin, jonne oltiin saatu houkuteltua puhumaan erittäin vakuuttava kattaus maailmanluokan osaamista, kokemusta ja tietämystä. Ääneen pääsivät tasapuolisesti sekä lääkärit että vapaasukeltajat. Tietoa tuli sen verran runsaasti, että informaatioähkyn säästämiseksi tämä postaus on jaettu kahteen osaan.
Tilaisuus järjestettiin TYKSin uusissa tiloissa. Kontrasti telkkarin sairaaladraamoihin oli tosin melkoinen, sillä harhailtuamme lokakuisena lauantaiaamuna viitisen minuuttia pitkin massiivisen sairaalarakennuksen autioita käytäviä, vaikutti siltä että viikonloppuisin ei sairasteta laisinkaan. Lopulta löysimme ihmisen, joka ystävällisesti opasti meidät oikeaan suuntaan.
Seminaariin osallistui kuutisenkymmentä ihmistä. Pääpaino oli vapaasukeltajilla tai vapaasukelluksesta kiinnostuneilla, mutta joukossa oli myös runsaasti lääkäreitä. Päivä oli jaettu kahteen osaan - aamupäivällä painopiste oli vapaasukelluksessa, iltapäivällä lääketieteessä. Tapaamani vapaasukeltajat ovat lähes poikkeuksetta kiinnostuneita myös fysiologiasta, joten jotakuinkin kaikki olivat tulleet paikalle koko päiväksi.
Tilaisuutta emännöi SSLY:n Anne Räisänen-Sokolowski, ja esittelyjen jälkeen oli aika päästää puhujat vauhtiin.
Vapaasukellus urheilulajina - Kimmo Lahtinen, AIDAn presidentti
Kimmo on pitkän linjan harrastaja, kilpailija, tuomari, kouluttaja ja nykyään siis AIDAn eli vapaasukelluksen kilpalajien kansainvälisen kattojärjestön presidentti. Hän antoi hienon läpileikkauksen vapaasukelluksesta kilpailulajina. Nykyiset maailmanennätykset kaikissa lajeissa sekä turvallisuustilastot olivat erityisen mielenkiintoista antia. Koska kyseessä on vielä suhteellisen nuori laji, ennätystulokset ovat vuosien saatossa nousseet huimaa vauhtia. Vaikka asiaan perehtymättömän silmin vapaasukellus on omalla hengellään tai vähintäänkin terveydellään leikittelyä, tilastot puhuvat toisin. 35000 rekisteröidyn kilpailusukelluksen joukkoon ei mahdu ainuttakaan kuolemantapausta. AIDAlla on selkeät turvallisuuskriteerit, joita kehitetään jatkuvasti. Oikein tehtynä vapaasukellus on erittäin turvallinen laji.
In search of the perfect diver - Dr. Erika Schagatay, Professor of Animal Physiology, Mid Sweden University, Sweden
Erika on paitsi fysiologi, myös vapaasukellusvalmentaja ja erittäin ansioitunut mm. huipputason vapaasukeltajien fysiologian tutkimisessa. Hänen ensimmäisen luentonsa aiheena oli ihmisten rajojen etsiminen ja venyttäminen, ja millaisia ominaisuuksia huipputason vapaasukeltajilla on. Erika on viettänyt paljon aikaa maailmalla tehden tutkimusta, ja hänen esimerkkinsä esim. Japanin ama-sukeltajista olivat varsin mielenkiintoista kuunneltavaa. Ama-sukeltajien työnä on kerätä sukeltaen erilaisia meren antimia, ja parhaat heistä ovat huomattavan iäkkäitä naisia. Heidän työpäivänsä on kahdeksan tunnin mittainen, josta he viettävät yli puolet veden alla vapaasukeltaen. Erika kertoi yrittäneensä pysytellä 68-vuotiaan naisen tahdissa, mutta oli joutunut luovuttamaan kymmenen minuutin jälkeen. Eräs saman yhteisön tuotteliaimmista sukeltajista oli Sote-san - nainen, joka oli jäänyt eläkkeelle 97-vuotiaana, koska hänen eläkkeellä olevilla kavereillaan oli aikaa kaikkeen muuhunkin.
Kilpasukeltamiselle ominaista ovat kuitenkin maksimaaliset yksittäiset suoritukset monen peräkkäisen lyhytkestoisemman suorituksen sijaan. Luennossa keskityttiinkin paljon huipputason vapaasukeltajien ominaisuuksien tutkimiseen - millä tavalla ja mihin kaikkialle happi varastoituu kehoon, miten happivarantoja käytetään optimaalisesti ja voiko näitä ominaisuuksia jotenkin kehittää. Esimerkkien avustuksella käytiin läpi fysiologiset edellytykset yli 11 minuutin hengenpidättämiselle (tämänhetkinen maailmanennätys on 11 min 35 s), joogan vaikutuksesta keuhkojen tilavuuden kasvattamiseen, pernan roolista hapen varastoijana, sukeltajien hiilidioksidikestävyyden kehittämisestä ja paljon muusta.
Tässä oli niin paljon hyvää asiaa että en edes yritä toistaa kaikkea. Luennon keskeinen viesti kuitenkin oli, että suorituksissa ei pyritä ylittämään rajoja, vaan suorituksiin valmistautuessa kehoa ja mieltä muokataan siten, että rajoja siirretään kauemmas.
Miten valmistaudun huippusuoritukseen - Antero Joki, vapaasukeltaja, Suomen ennätyksen haltija
Antero on ainoana suomalaisena rikkonut sadan metrin rajan syvyyssukelluksessa ja tehnyt useita sekä Suomen- että Pohjoismaiden ennätyksiä. Hänen luentonsa aiheena oli valmistautuminen tuohon parin vuoden takaiseen sadan metrin ennätysyritykseen.
Lähtökohdat olivat haastavat, sillä edellisen vuoden ennätystulos oli 85m, ja 15m lisä syvyyteen on... noh, aika paljon. Anteron treeneihin kuului punttisaliharjoittelu maitohappokestävyyden parantamiseksi (alaspäin pääsee rennossa vapaapudotuksessa, mutta ylöspäin tullessa joutuu oikeasti tekemään töitäkin), apneakävely sekä uintitekniikkaharjoitukset. Erittäin oleellista oli kuitenkin mielikuvaharjoittelu - hyvänä ja toimivana motivointikeinona oli sekä sängyn vieressä että jääkaapin ovessa oleva kuva aiemmasta onnistuneesta suorituksesta, joka piti päivästä toiseen ajatukset keskittyneenä tulevaan ennätysyritykseen. Sukelluksen eri vaiheet käytiin omassa mielessä läpi lukemattomia kertoja. Syviä sukelluksia myös treenattiin mahdollisimman paljon, koska kroppa ei totu syvyyteen muuten kuin tekemällä syviä sukelluksia.
Kisapaikalla valmistautuminen ei kuitenkaan mennyt aivan nappiin. Harjoittelusukelluksissa tavoite oli kolmena eri päivänä sadassa metrissä, mutta se jäi saavuttamatta jokaisella yrityksellä. Lisäksi pari päivää ennen ennätysyritystä paikalle saapui TV-ryhmä tekemään juttua ensimmäisestä suomalaisesta sadassa metrissä. Ennätysyritystä edeltävä päivä kului haastattelujen merkeissä ja keskittyminen suoritukseen oli siis kaukana parhaasta mahdollisesta. Kaikki fyysinen työ oli kuitenkin jo tehty, joten suoritukseen lähdettäessä oli tärkeintä saada mentaalinen puoli loksahtamaan oikeaan asentoon. Anteron vahvuus on kuitenkin aina ollut positiivinen stressi kisasuorituksissa, ja kuten tarina kertoo, kyllä se sadan metrin suoritus käytiin tekemässä. Metriäkään enempää ei kuulemma olisi tosin mennyt.
Luento sisälti niin paljon hyviä opetuksia kilpailusuoritukseen valmistautumiselle, että en pysty nostamaan yhtä keskeistä viestiä ylitse muiden. Jos nyt jotain täytyy kuitenkin poimia, niin nämä pätevät uskoakseni lajiin kuin lajiin:
Keskity onnistumisiin mielikuvaharjoitteiden avulla
Opi kuuntelemaan omaa kehoasi
Muiden suoritukset eivät liity omaan suoritukseesi millään lailla
Älä aseta päässäsi turhia rajoja itsellesi
Anna itsellesi lupa myös epäonnistua
Tässä siis ensimmäinen osa päivän annista. Seuraavassa postauksessa hieman lisää lääketiedettä ja useimpien osanottajien mielestä koko seminaarin odotetuin tarina Herbert Nitschin syvyyssukelluksen ennätysyrityksestä 250 metriin, joka päättyi lähestulkoon kohtalokkaasti. Stay tuned!
