Kevään ensimmäinen "sukellus"

Kaksi "sukeltajaa" kokeilee tutkimussukelluslinjan tekoa maskit päässä ja paksuilla hanskoilla Hailuodon hiekkadyyneillä.

Kuinka kerrot ei-sukeltavalle työkaverille, millaista on tehdä töitä veden alla ja sukeltaa kasvillisuuslinjaa merenpinnan alla? Jos toinen ei ole koskaan snorklannutkaan, tai katsonut veden alle edes vesikiikarilla?

Metsähallituksessa on töissä kaikenlaisia luontokartoittajia. Suurin osa työskentelee maalla ja kartoittaa lajeja tai luontotyyppejä. Osa työskentelee vetisissä olosuhteissa kuten esimerkiksi kartoittamassa jokihelmisimpukoita tai soita, kutupuroja tai sisävesiä. Vain viisi Metsähallituksen aluemeribiologia kartoittaa vedenalaista luontoa Suomen rannikolla.

Henkilöstöpäivillä tutustutaan yleensä muiden vetämiin hankkeisiin, pohditaan tiimityöskentelyä ja ruoditaan "prosessienvälisten rajapintojen kitkan" helpottamista - suomeksi sanottuna sitä, kuinka esimerkiksi vesiluonnonsuojelu voi helpommin kommunikoida maaluontotiimien kanssa. Pohjanmaan Luontopalveluiden henkilöstöpäivillä Hailuodossa meriluontotiimi päätti näyttää maalla työskenteleville kollegoille, miltä tuntuu työskennellä veden alla.

Sadan metrin mittaiset sukelluslinjat vedettiin hiekkadyyneille, "sukeltajat" saivat kasvoilleen maskit autenttisen näkyvyyden tai sen puutteen takaamiseksi ja käsiin vedettiin märkähanskat. Sitten vain "veteen" ja kirjoittamaan paksuilla märkkärihanskoilla pikkuriikkisiin ruutuihin muovipaperille samalla kun kuviteltiin että näkyvyys on Perämereltä tuttu puoli metriä, näkyvyyttä on pimeällä pohjalla taskulampun valokeilan verran ja linjan molemmin puolin pitäisi arvioida kahden neliömetrin kokoiselta alalta pohjanlaatu, kasvillisuus ja sen peittävyys.

Moni kommentoi linja"sukelluksen" jälkeen että ymmärtää nyt ensimmäistä kertaa hiukan, kuinka vaikeaa meribiologien työkenttä on. Kuivaharjoittelu siis kannatti!

Essi Keskinen, Meribiologi, Metsähallitus