perjantai 13. kesäkuuta 2014

Työkaluja seuran strategian luomiseen

Sukeltajaliiton uusi strategia on astunut voimaan kuluvan vuoden alussa. Saimme käsiimme asian tiimoilta mielenkiintoista luettavaa kattojärjestö VALOlta, ja päätimme, että strategia-asiaa voitaisiin käsitellä myös seurojen näkökulmasta. Tällä en tarkoita seuratoiminnan itsetarkoituksellista strategisoimista, vaan ajatusten kohdistamista jatkuvuuteen ja suunnitteluun, joka tähtää pitkän aikavälin tavoitteiden toteutumiseen. Suosittelen linkkien takaa löytyviä julkaisuja iltalukemiseksi seuratoiminnan pyörittäjille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Ensimmäinen luettavaksi saamani julkaisu oli VALOn ennakointijohtaja Juha Heikkalan laatima työkirjatyyppinen VALOnTulevaisuusnavigaattori 1.0. Heikkala kirjoitti aiheesta kolumnissaan nyt kesäkuussa ilmestyneessä Sukeltaja-lehdessä. Tässä julkaisusta löysin ajatuksia herättäviä kuvauksia nykymaailman ilmiöistä, jotka oman kokemukseni mukaan ovat hyvin nähtävissä järjestäytyneen yhdessä harrastamisen kulttuurissa.

Toinen näistä julkaisuista oli Näe, Koe, Tee -Yhdistysten strategiaopas. Oppaan on toimittanut Jussi Förbom ja sisällöstä vastaavat niin ikään Juha Heikkala sekä Diges ry:n Pekka Krook ja Helena Pekkarinen. Oppaassa on hyvin seikkaperäinen ohje yhdistyksen strategian luomiseen, mutta se on hyvinkin luettavissa yhdeltä istumalta ja siitä on helposti poimittavissa hyviä ohjeita pienenkin yhdistyksen toiminnan suunnitteluun.

Lopulta sukellusseuran tai muun harrastusporukan tärkein voimavara ovat ehdottomasti innostuneet ihmiset, jotka haluavat viedä asioita eteenpäin ja kokevat yhdessä tekemisen palkitsevaksi. Joskus kuulee erästä ihmistyyppiä kuvattavan sanalla järjestöjyrä. Sukellusseuran kannattanee kuitenkin tavoitella tilannetta, jossa sen yhteisten asioiden hoitamisen voi kokea palkitsevaksi, vaikkei löytäisi itsestään järjestöjyrän tunnusmerkkejä.

Eräs sudenkuoppa voi piillä houkutuksessa osoittaa uudelle aktiivijäsenelle liian laaja tai haastava vastuualue hänen lupautuessaan seuran toimihenkilöksi ensi kertaa. Innostus voi kokea kolhuja asioiden selvittelyn haukatessa enemmän aikaa kuin harrastustoiminnan hedelmistä nauttimisen. Tästä syystä olisi tärkeää, että jatkuvuutta luotaisiin siten, että edeltäjät jatkaisivat uusien toimihenkilöiden mentoreina hetken aikaa.

Ennen kaikkea toimintaan on helpompi hypätä mukaan, kun sen päämäärät voi omaksua lukemalla strategiasta. Kynnystä ottaa vastuuta seuran yhteisistä asioista madaltaa sekin, että sen voi tehdä omalla mukavuusalueellaan. Tähän olemme päätyneet myös Liiton uutta strategiaa laatiessa, ja pyrimmekin löytämään kaikille halukkaille tavan edistää yhteisiä tavoitteitamme, olivat kiinnostuksen kohteet sitten vanhoissa perinteissä tai uusissa innovaatioissa.

Toivotan kaikille hyvää alkanutta sukelluskesää aurinkoiselta Russarön saarelta käsin. Omat oppilaani saivat juuri sukeltajan kasteensa, jonka jälkeen haettiin sukelluskipinää ensimmäiseltä hylkysukellukselta ennen vakavampien koulutusaiheiden parissa jatkamista.


Kesäisin sukellusterveisin
Klaus Nummela, Sukeltajaliiton hallituksen jäsen