Sukellus 872

Tein hiljan elämäni ehkä hienoimman sukelluksen. Hassuinta on, että olen kiertänyt seitsemän mannerta, joista kuusi sukeltamalla, ja näin upea kohde löytyi sitten kotoa Perämereltä.

Vesi on kristallinkirkasta. Ei ruskeaa, kuten Perämerellä yleensä, eikä puuroista, kuten Itämerellä yleensä, vaan kristallinkirkasta. Neljän metrin syvyydessä on vielä 21 astetta lämmintä, vesi on kuin linnunmaitoa.

 
En voi uskoa silmiäni, olen kuin vieraassa maailmassa, vieraammassa kuin vedenalainen maailma yleensä. Tropiikissakaan ei ole tällaista. Sinkoilen paikasta toiseen seitsemän metrin vaakanäkyvyydessä, en tiedä mitä valokuvaisin ensin.

Olen vajaan kahden metrin paksuisen savikerroksen muodostamassa labyrintissä. Kaunis aaltokuvioinen hiekkapohja makaa vajaan neljän metrin syvyydessä ja muodostaa pohjan reilun metrin paksuiselle savipatjalle, jota veden virtaukset ovat kuluttaneet. Lopputuloksena on luonnon taideteos. Sukellan hiekkapohjaista savitöyräiden muodostamaa kanjonia pitkin kraatteriin, jonka reunat muodostuvat metrin korkuisista pystyistä saviseinämistä. Kraatterin pohja on hiekkaa, auringonsäteet leikkivät pohjan aaltokuvioissa.

Makaan selälläni kraatterin pohjalla ja kummastelen. Seurailen mutkittelevia savitörmiä aina vain uusille pystyseinille, railoille, kanjoneille, hiekkapohjille. Savi on kovaa, lähes hiekkakivimäistä. Loitokarin kumihanskalla koettaessa se tuntuu saippuamaiselta, harmaata ainesta jää sormiin. Savella kasvaa näkinpartaisia ja rihmalevää, siinä laiduntaa kotiloita ja murtovesisientä. Jos ei tietäisi, että peruskallio on pohjoisella Perämerellä monen metrin syvyydessä moreenikerroksen alla, muodostelmia voisi luulla kallioksi.

Lähes puolen tunnin ihmettelyn jälkeen muistan – minähän olen töissä, tässähän olisi kasvillisuuslinja tekemättä! Puolet pyytämästäni tunnista on mennyt enkä ole päässyt puusta pitkään. Raaputettavat Kautsky-pohjaeläinnäytteet syntyvät metrin korkuiselta savipystyseinältä, kahdella saven sisältä paljastuneella kivellä kasvaa uhanalaisia vesisammalia ja runkopolyyppeja.

Loppu kasvilinjasta täytyy tehdä ennätysvauhtia, ja viimeistä kymmentä metriä varten joudun käymään pinnassa pyytämässä lisää aikaa. Pinnan yläpuolella toisessa maailmassa on aurinko laskemassa, en voi viipyä enää kauaa. Meri on peilityyni, laskevan auringon silta ulottuu pintapoijuun asti.

Vielä kerran pohjalle. Vielä kerran ihmettelemään niin kirkasta vettä, että sitä ei edes näe. Vielä kerran ihmettelemään pystyjä saviseinämiä, jotka vain ilmestyvät hiekkapohjasta ja muodostavat kuvioita, katuja, seiniä, sokkeloita. Savilabyrintin.

Ihmeellistä. En arvannut yllättyväni näin enää Perämerellä tai logattuani 871 muuta sukellusta. Tästä sen taas kerran huomaa – merellä on aina jotain uutta annettavaa. Ja töissä oppii joka päivä jotain uutta.

Teksti ja kuvat: Essi Keskinen, Metsähallitus

Päivä meribiologina

Sukeltaja lukee vedenalaisen luontopolun vieraskirjaa. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Päivä meribiologina –tapahtuma sai alkunsa siitä kun Perämeren sukeltajat kärttivät Metsähallitukselta sukellustapahtumaa ja meribiologit sanoivat että töitäkin pitäisi tehdä. Päätettiin sitten yhdistää huvi ja hyöty – sukeltajat pääsivät päiväksi katsomaan, millaista on olla meribiologi.

Matkalla sukellukselle Kemin Urheilusukellusseuran Vesikko –veneellä. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

Kello yhdeksän lauantaiaamuna 2.8.2014 Perämeren kansallispuiston Selkä-Sarven laiturille oli ripoteltu valtava määrä tavaraa – linjaköysiä, vesikiikareita, näytteenottimia, vedenalaisia tablettitietokoneita, koteloituja kameroita, seuloja jne. Tavaroita ympäröivät Metsähallituksen Perämeren meribiologit ja Kemin Urheilusukellusseuran sukeltajat. Tavaroita ihmettelemään ja luentoa kuuntelemaan kertyi myös hyvän sään ja viimeisen lomaviikonlopun paikalle houkuttelemia veneilijöitä.

Metsähallituksen meribiologit esittelevät sukelluksissa käytettäviä työvälineitä urheilusukeltajille. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Vaikka sukeltajat käyttävätkin osittain samoja varusteita kuin meribiologitkin – esimerkiksi GoPro-kameroita, koteloituja järjestelmä- ja pokkarikameroita ja kirjoitusalustoja – osa varusteista oli harrastussukeltajille täysin uusia. Innostusta herättivät maailman ensimmäiset vedenalaiset kosketusnäytölliset tablettitietokoneet, Windows Surfacen vedenalainen prototyyppi ja jo myynnissä oleva vedenkestävä Nexus-tabletti. Laitteet kiersivät kädestä käteen pitkin laituria ja herättivät ihmetystä. Tarkoituksena on tulevaisuudessa käyttää vedenalaisia kosketusnäytöllisiä tietokoneita kasvillisuuslinjojen muistiinpanojen tekoon perinteisten käsinkirjoitettujen suherrusten sijaan.

Kemin Urheilusukellusseuran Vesikko II –sukellustukialus valmiina ankkurissa. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Meribiologeilta löytyy näytteenottimia joka lähtöön. On pohjaeläinnäytteenottimia erilaisille pohjatyypeille, putkinoudin pehmeälle pohjalle, Kautsky-noudin kovalle pohjalle ja harsopussit kasvillisuuspohjalle. Leviä ja muita kasveja kerätään ns. leväpatteriin eli filmipurkeista askarreltuun näytteenottimeen. Sukellukselle lähdettäessä kaikki näytteenottimet yritetään joko sulloa samaan verkkopussiin tai ripustaa kiinni toisiinsa, jottei sukeltaja näyttäisi joulukuuselta kaikkien näytteenotinten roikkuessa siellä täällä pitkin tasapainoliiviä.

Varusteiden ihmettelyn ja teoriaosuuden jälkeen lähdettiin sukeltamaan. Päivän ensimmäinen sukellus päätettiin tehdä vedenalaiselle luontopolulle. Kohteena se on helppo, jolloin uusia laitteita pääsi kokeilemaan tutulla alueella, jolla itse sukellus ei vaadi suurtakaan keskittymistä.

Pikkujärvisimpukka. Essi Keskinen Metsähallitus 2014

Toiseksi kohteeksi valittiin tuulen suunnan mukaisesti suojaisa puoli Maasarvea, jonne vedettiin sadan metrin mittainen vesikasvillisuuslinja. Linjan on tarkoitus alkaa kasvillisuuden alarajalta eli Perämerellä noin kymmenen metrin syvyydeltä ja yltää sadan metrin matkalla rantaan asti. Näin jyrkkiä rantoja ei pohjoiselta Perämereltä löydy kuin noin kymmenen ja niille on tehty kasvillisuuslinjat jo kauan sitten. Siispä tyydyimme linjaan, joka lähti 3,2 m syvyydestä sadan metrin päästä rannasta ja päättyi rantakivikkoon.

Metsähallituksen meribiologien tehdessä työsukelluksia urheilusukeltajat kävivät kokeilemassa vedenalaisia tablettitietokoneita, GoPro-kameroita ja pokkarikameroita, ottivat ja seuloivat pohjaeläinnäytteitä ja kävivät katsomassa kasvillisuuslinjan tekoa.

Lapsia kiinnosti, mitä seulotuista pohjaeläinnäytteistä löytyy. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Sukellusharrastus Perämeren rannoilla ei ole kaikkien heiniä. Hylyt eivät ole syvällä eikä näkyvyys ole yleensä kummoinen. Tänä kesänä Perämeren sukeltajia on hemmoteltu upealla vaakanäkyvyydellä ja tyynillä keleillä, mutta kuten Kemin Urheilusukellusseuran jäsen Hannu Lassila sanoo, ”Perämerellä pitää mennä lähelle pohjaa ja katsella tarkasti. Siellä ne mielenkiintoiset asiat ovat.” Perämeren pientä biologiaa ovat esimerkiksi kilkit, kotilot ja vesiperhosten toukat, joita ei huomaa, jos ei katso läheltä. Näitä ihmeitä katseltiin ja kuvattiin myös Päivä meribiologina –tapahtumassa.

Kemin Urheilusukellusseuran Vesikko II –sukellustukialus valmiina ankkurissa. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Päivä oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja mukava molemmille osapuolille. Sukeltajat antoivat kiittävää palautetta ja Metsähallituksen meritiimi sai töitä tehtyä. Lisäksi opimme Kemin Urheilusukeltajien Vesikko II –veneestä lepuuttajien kiinnittämiseen sopivan kikan – veneen sisään nostettuina lepuuttajat kun ovat usein varsin pahasti tiellä kun pitäisi kuljettaa paljon tavaraa tai valmistautua sukellukselle. Tästä lähtien meidänkin veneiden lepuuttajat nostetaan vedestä hakojen varaan kaiteelle. Jorma Vähä Kemin Urheilusukellusseurasta kommentoi Facebookissa: ”Olihan se muuten tuo viikonloppu jotain käsittämättömän HIENOA!!” Pakkohan tässä on hymyillä.

Sukeltaja värkkäilee kameran kanssa. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Ilta sujui saunoittelun ja grillailun merkeissä. Jokainen tapahtuma pitäisi aina päättää vapaamuotoisella illanvietolla. Mielenkiintoiset vedenalaiset havainnot sekä hylyistä että meriluonnosta pääsevät levitykseen ja tietoa vaihdetaan puolin ja toisin. Urheilusukeltajat pysyttelevät ajan tasalla uusien varusteiden suhteen kun taas meribiologit tietävät paljon niistä asioista, joita urheilusukeltajat Perämerellä sukeltaessaan bongaavat.

Tapahtuma oli mukava ja näkee toivottavasti päivänvalon muuallakin Suomessa tulevina vuosina. Kiitoksia aktiivisille sukeltajille!

Essi Keskinen, Meribiologi, Metsähallitus

Päivä meribiologina -tapahtumaan osallistuneita sukeltajia.

Sukeltaja on juuri hypännyt veteen. Elina Keskitalo Metsähallitus 2014

Sukeltaja kirjoittaa nimeään vedenalaisen luontopolun vieraskirjaan. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Vedenalainen luontopolku. Lari Järvinen Metsähallitus 2014

Selkä-Sarvi. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

Selkä-Sarven vierasvenesatama. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

 Vedenalaiset kosketusnäytölliset tablettitietokoneet kiinnostivat urheilusukeltajia. Suvi Saarnio Metsähallitus 2014

Sukeltaja kasvillisuuslinjan viimeisillä matalilla metreillä. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Sukeltaja kasvillisuuslinjan viimeisillä matalilla metreillä. Waltteri Niemelä Metsähallitus 2014

Historian havinaa Outokummun Urheilusukeltajien juhannusleirillä

Konstinsalmi on kirkasvetisen Juojärven parhaimpia sukelluskohteita. Outokummun Urheilusukeltajien käytössä olevasta saaresta vain muutaman potkun päästä alkaa kallioseinämä, joka laskeutuu 42 metrin syvyyteen. Vaakanäkyvyyttä alueella on 7–8 metriä. Lisäksi 16 metrin syvyydessä oleva kalliolohkeama, jonka välistä voi sukeltaa, tarjoaa kaikentasoisille sukeltajille mielenkiintoisia sukelluskokemuksia.

Kuopion Urheilusukeltajien Jarkko Tuovinen teki elämänsä löydön Juojärvestä outokumpulaisten juhannusleirillä. Loivasti viettävässä rinteessä oli kalliopohja, jossa oli kiveä kiven vieressä. Siellä Jarkon huomion kiinnitti erikoisen muotoinen esine kallion päällä lappeellaan, terä ulospäin. Jarkko näytti esinettä seurakaveri Reijo Honkaselle ja laittoi sen sukelluspuvun taskuun. Esine otettiin sitten saunan lauteille arvioitavaksi, ja amatöörien geologiset ”tutkimukset” osoittivat, että viimekesäistä vanhempi esine on kyseessä.

Esine luovutettiin heinäkuun loppupuolella löytöpaikassa Savonlinnan maakuntamuseon arkeologi Martti Koposelle. Hänen ensituntumansa mukaan kyseessä on kivikautinen kirves, joka on tehty Äänisen viherliuskeesta. Se on ollut haluttua tuontitavaraa kivikaudella säännöllisen lohkeamispinnan vuoksi. Kämmenen kokoinen kirveenterä on ollut monitoimityökalu kivikaudella ja arvokas esine sen haltijalle.

Kivikirves luovutettiin Savonlinnan maakuntamuseon arkeologi Martti Koposelle (vas). Tilaisuudessa mukana myös Reijo Honkanen ja muinaisesineen löytäjä Jarkko Tuovinen (oik).

Luovutustilaisuudessa pohdittiin, mikä on ollut katoamisen syy. Olivatko jäät heikot vai kaatuiko kanootti? 12 metrin syvyydestä löytynyt kirves on todella hyväkuntoinen. Terä on pysynyt terävänä ja muoto alkuperäisenä, sillä aallot eivät ole päässeet näin syvälle vaikuttamaan. Juojärvi on harvoja järviä, joissa vedenpinta ei ole paljoa muuttunut historian aikana. Koponen ei muista, että näin syvältä vedestä olisi ennen löydetty vastaavaa. Kirveen varsi ja terän kiinnitys ovat aikojen kuluessa tuhoutuneet.

Outokummun Urheilusukeltajien leiripaikalta kivenheiton päässä Luutsalon saaressa on kalliomaalaus, jonka arkeologi Martti Koponen on todennut olevan kampakeraamiselta ajalta. Nyt löydetty kivikirves sijaitsi lähellä, ja on epäilys, että se olisi suurin piirtein samalta ajanjaksolta eli 5000–6000 vuotta sitten.

Aikanaan selviää, päätyykö kivikirves Kansallismuseon kokoelmiin vai jääkö se Savonlinnan maakuntamuseoon. Mielelläni laittaisin sen meille vitriiniin, sanoi Koponen. Erikoisempi tarinakin kiinnostaa yleisöä.

Ennen museointia kivikirves on esillä Lost Diversin järjestämässä Tahko Dive -tapahtumassa 29.–30.8. Toivottavasti tapahtumassa saadaan jo kuulla museoviraston tutkimustuloksiakin.

Teksti ja kuvat: Kari Pussinen, Outokummun Urheilusukeltajat, Kuopion Urheilusukeltajat